Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

BLOGIT | Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Kokous kotisohvalla – arjen luksusta

Toimisto Helsingissä ja koti Kaarinassa. Must -kokouksia päivittäin. Kuulostaako pahalta tai burnoutilta?

Voi kuulostaa, muttei tunnu. Tänään olen istunut – tai seissyt – kolme kokousta kotitoimistossa. Itse asiassa vähintään yhtä moni osallistuja on tainnut päivän mittaan olla sähköisen yhteyden päässä kuin läsnä toimiston neukkarissa.  Asiat hoituvat hyvin, kokousmateriaalit näkyvät pc:lläni ja keskustelu sujuu mainiosti. Tarvittavat päätökset saadaan pakettiin. Aikaa ja luontoa säästyy kun matkustamisen määrä vähenee.

Tämä ei ole vain minun vaan monen muunkin arkea. Miksi ei taloyhtiön arkea?

Taloyhtiöiden johtoon halutaan lisää nuoria. Niitä ihmisiä, jotka ovat tottuneet hoitamaan asiansa sähköisesti. Käymään keskustelut whatsappissa eikä puhelimessa. Ostamaan leffaliput verkosta eikä teatterista. Lukemaan lehdet ja kirjat tabletilla eikä paperilla. Lähettämään onnittelusnapin eikä korttia.

Koetin jokunen aika sitten ehdottaa teinille, että hän soittaisi kaverille kysyäkseen jotain asiaa. Teini näytti siltä kuin olisin esittänyt kirjekyyhkyn lähettämistä. Että soittaa? Haloo…

Jos haluamme nuoria ihmisiä hallituksiin ja isännöintialalle, meidän on otettava yhteiskunnan tavanomaiset asiointitavat käyttöön myös taloyhtiöissä.

Se tarkoittaa sähköisiä hallituksen kokouksia, sähköistä asiointia ja sähköistä viestintää. Suuri osa suomalaisista käyttää näitä välineitä muussa asioinnissa ja haluaisi varmasti käyttää niitä myös taloyhtiöasioissa. Itse asiassa yhteiskunnassa ei monessa muussa paikassa kuin taloyhtiössä edes voi enää asioida paperilla.

Taloyhtiön asioita ei voida hoitaa sen kummemmin ensimmäisten omaksujien kuin viimeisten jarruttajienkaan ehdoilla ja tavoilla, vaan enemmistön osakkaista toivomilla tavoilla. Kysykää miten osakkaat ja asukkaat haluavat asioida, osallistua ja saada tietoa.

Yhtä patenttiratkaisua kaikkiin taloyhtiöihin ei varmasti löydy. Kaikissa yhtiöissä kannattaa kuitenkin reivata asiointia nykyaikaiseen suuntaan. Toisissa enemmän, toisissa vähemmän.

Yksi vastaus artikkeliin “Kokous kotisohvalla – arjen luksusta”

  1. timohauki

    Iso laiva kääntyy hitaasti, vanha laiva vielä paljon hitaammin. Tänä aamuna oli jo käytössä pari WhatsApp-ryhmää, GHangouts, Slack, GoogleDocs ja Gantter. Parissa tunnissa vältetty kuukauden turhauttava sählänkä ja säästetty monta litraa bensaa. Opetellaan yhdessä uutta, se kannattaa, voin vakuuttaa!


Kommentoi