Vanhan Talon Tarinoita

BLOGIT | Vanhan Talon Tarinoita

Kotikanala vanhassa aitassa

Kukko kiekuu jo virkeänä heti aamusta, kanat potpottavat kuorossa taustalla. Ihme ja kumma en yleensä herää siihen – toivottavasti eivät naapuritkaan! Heti aamutoimien jälkeen kipaisen kanalaan tarjoilemaan ruoantähteitä, kaurahiutaleita ja kananrehua näille kotkottajille. Jälkiruoaksi tarjoilen niille voikukan lehtiä ja ruohosilppua. Vastapalvelukseksi kanaset munivat kukin yhden munan päivässä, josta saan oman perheen aamiaisen pannulla paistettuna tai kattilassa keitettynä.

MITEN MEISTÄ sitten tuli kanalan pitäjiä? Eräs ystäväni, jolla oli pihakanoja ja kaksi kukkoa, kyseli kesällä josko ottaisin toisen kukon hoivaani, koska kaksi kukkoa ei näyttänyt mahtuvan samaan kanalaan. Miehenikin empi asiaa ensin, mutta hetken mietittyämme asiaa, lupasimme ottaa kukon kesähoitoon.

Sittenpä olikin ryhdyttävä rakentamaan aitausta kukolle, koska oma pihamme on liian lähellä autotietä, jotta kukko olisi voinut kulkea vapaana. Kissoja vastaan se olisi kyllä todennäköisesti pärjännyt hyvinkin, mutta silloin tällöin karkaava naapurin koira olisi voinut haukata sen suupalakseen.

Vanha 1800-luvun aitta sopi hyvin väliaikaiseksi kanalaksi, kunhan siitäkin saatiin eristettyä oma koppi. Emme halunneet kanalan valtaavan koko aittaa, koska tarkoitus on kuitenkin korjata se vielä jatkossa vierasmajaksi tai kesäisten päiväunien nukkumispaikaksi.

Koska aitta oli kuitenkin viime kesänä jo nostettu ylös maasta tunkeilla hirsivaurioiden takia, olisi kukolla nyt hyvä mahdollisuus siirtyä seinän reunan alta sisälle ja ulos vapaasti.

SATUINPA SITTEN kysymään toiselta ystävältäni, lähellä olevan suurkanalan emännältä, olisiko hänellä kanaverkkoa aitauksen rakentamista varten. Hän totesi, että hänellä ei ole verkkoa, mutta olisi kylläkin kanoja tarjolla.

Lähes kaikki kanat oli juuri teurastettu ja kanala odotti uusia tipuja tulevaksi. Muutamat kanat olivat kuitenkin säästyneet ankaralta lopulta syystä tai toisesta ja pääsivät nyt seurustelemaan tuoreen kukkoasukkaan kanssa.

Aluksi kanat olivat varmaankin vähän ihmeissään muutoksesta ja munivat vain muutaman munan ensimmäisen viikon aikana.

Nyt pari kuukautta aitassa asusteltuaan munivat ne jokainen yhden munan lähes joka päivä. Johonkin nuo kaikki tuntuvat kuitenkin kuluvan, aina ei riitäkään vaan pitää vielä lisääkin ostaa – varsinkin silloin kun lapset innostuvat leipomaan.

KANNATTAAKOS TÄLLAINEN kananpito sitten oikeasti, kun lähikanalasta saa 30 munan kennon neljällä eurolla?

Täytyy todeta, että maku omien kanojen munissa on kuitenkin erityisen erinomainen, väri on kirkkaan keltainen sisältä ja on mukavaa tietää, että perunankuoret ja muut ruoantähteet kulkeutuvat tätä kautta taas hyväksi ja puhtaaksi ravinnoksi.

Sen lisäksi kanojen touhuja on mukava seurailla ja niiden kanssa voi vähän keskustellakin potpot-kielellä – hyvää rentoutusta ja stressinpoistoa kenelle tahansa. Ja onhan niissä läheisen perhepäivähoitopaikan lapsillekin ihmeteltävää!

Kissa käy jututtamassa kukkoa ja kanoja.
Kumpi oli ensin, muna vai kana?
Kumpi oli ensin, muna vai kana?
Tämä tipu tahtoo kaurahiutaleita!
Tämä tipu tahtoo kaurahiutaleita!
Kanat löysivät pesän pienestä puisesta laatikosta. Nyttemmin on jo rakennettu pieni munituskoppi.
Ystävien kesken järjestetyllä saippuakurssilla värjäsin oman saippuataikinani munankeltuaisilla ja annoin massan jähmettyä munankuoriin.
Matonkuteista virkattu munakori.
Syksy tulee hiljalleen, mutta kanat saavat nauttia ”taivaasta” putoilevista pienistä paratiisiomenapuun hedelmistä ulkotarhassaan vielä pakkasiin asti.
Kuistin ikkunasta on hyvä kurkata pihalle suojassa viileiltä syksyn tuulilta.
Saa nähdä ehtivätkö seinänvierustan tomaatit ajoissa valmiiksi ennen talvea!
Pikkuyöpakkasista selvinnyt hansaruusu.

Kuvat: Tiltu Nurminen

Lue myös: Artisokka -arkkitehtuuriblogi: Kukkakedolla Äijälänrannassa!

Yksi vastaus artikkeliin “Kotikanala vanhassa aitassa”

  1. Juniper

    Tosi houkuttelevia kuvia, kiitos!


Kommentoi