Vanhan Talon Tarinoita

BLOGIT | Vanhan Talon Tarinoita

Hirsiukkoja ja hirsiakkoja

Tien laidass’ oli mökki,

tien laidass’ oli mökki,

tien laidass’ oli hirsimökki,

humppa-humppa-hei!

Ja mökiss’ asui ukko…

Hirsi. Käsintehty ja inhimillinen, metsässä hitaasti ja pitkään kasvaneesta, tiheäsyisestä puusta tehty. Hirsiukosta tulee mieleen kertomus kaukaa menneisyydestä, yli sadan vuoden takaa.

OMAN ISOISOISÄNI TARINA on ajalta, jolloin syntyivät kertomukset ja laulut sitkeistä suomalaisista. Raivattiin peltoa ja rakennettiin taloja omin käsin.

Isoisoisäni Albin sai maatilkun Itä-Suomesta, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan rajamailta. Kotipaikastaan hän lähti takamaiden metsätilalle Karjalanlahdelle. En siis oikein tiedä ovatko äidin puolen sukujuureni savolaiset vai karjalaiset. Keskelle metsää äitini ukki raivasi maatilan itselleen ja perheelleen.

Aluksi ei ollut omaa taloa, vaan perhe asettui vuokralle tontilla sijaitsevan toisen perheen asuttaman torpan kamariin. Metsätorppaan saavuttiin keskellä pimeintä syksyä marraskuussa, vuonna 1900. Neljä lasta ja vaimo Hilda olivat mukana ja viides lapsi, eli isoisäni Veikko, oli tuloillaan.

Ensimmäiseksi kaivettiin kuoppa perunoille, jotta ne eivät jäätyisi. Sitten alettiin joten kuten parantelemaan rakenteita kamarissa, joka oli varsin huonossa kunnossa. Ikkunoihin oli laitettava lasit, ja lattia purettava ja korjattava, jotta huoneesta saatiin asumakuntoinen.

ENSIMMÄISENÄ TALVENA lainattiin naapurista (ei ollut näkö- eikä huutoetäisyydellä) höyläpenkki, jotta saatiin tehtyä höyläpenkki. Kun Albin sai rakennettua itselleen höyläpenkin, alkoi huonekalujakin syntyä vähitellen. Samoin valmistettiin astioita, reki ja ikkunanpuitteita uutta rakennettavaa taloa varten. Aika turvattomalta tuntui varmaan alku omassa tuvassa.

Vähitellen vuosien mittaan Albinin ja hänen perheensä maatila kasvoi peltoa metsän keskelle raivaamalla. Perheeseen syntyi kymmenisen lasta yhteensä. Sukutarina jatkui mielenkiintoisin kääntein, mutta päällimmäiseksi jäi mieleeni tuo höyläpenkki ja se sitkeys millä lähdettiin tuntemattoman tulevaisuuden polulle. Tuosta maatilasta on jäljellä hirsitalon alakerta, josta tehtiin myöhemmin paikallisen metsästysseuran tupa.

HIRSI ON IHMEELLINEN materiaali, se kestää isältä pojalle, pojanpojalle ja pojanpojan pojalle – tai tytölle lähes täydellisenä, kunhan se vain suojataan sateelta hyvällä katolla ja huolehditaan, että alimmat hirret ovat irti maasta. Maalipinnalla ei ole niinkään merkitystä – parempi on jättää ulkopinta vaikka ilman maalia, kuin käsitellä vääränlaisella muovimaalilla.

Hirsipintakin toki halkeilee auringon porotuksen vaikutuksesta, joten laudoitus sen suojana ns. uhrikerroksena suojaa hirsirungon parhaiten. Pelkän hirsipinnan voisi mieluiten suojata itse valmistetulla punamultamaalilla. Mutta jos pinta on laudoitettu asuinrakennuksessa (mieluiten höylätyllä laudalla), voi sen mieluusti suojata aidolla pellavaöljymaalilla.

Mikä nykyajan rakennusmateriaaleista kestää yhtä kauan – sata vuotta, kaksisataa vuotta tai jopa kolme sataa vuotta? Talomallin ei toki tarvitse olla historiallinen, vaan yhtä hyvin hirsitalo voi olla moderni, viihtyisä ja terveellinen asua. Siinäpä suomalaisille rakennusalan yrittäjille ratkaisu hometalo-ongelmiin sekä hyvä testattu vientituote ulkomaillekin.

Ja mökiss’ asui ukko

ja mökiss’ asui ukko

ja mökiss’ asui hirsiukko

humppa-humppa-hei!

Ja ukoll’ oli akka

ja ukoll’ oli akka

ja ukoll’ oli hirsiakka

humppa-humppa-hei!

Albinin rakentama talo nykyasussaan, ilman toista kerrosta.
Marraskuisia tunnelmia kuistilla.
Loppusyksyistä sumua aamulenkillä ihmeteltynä.

Kuvat: Tiltu Nurminen

 

Kommentoi