Uudella & vanhalla

BLOGIT | Uudella & vanhalla

Ensimmäinen kurkistus uuteen kotiin!

Pari viikkoa on taas vierähtänyt älytöntä vauhtia. Väliin on mahtunut raskas muutto, joka edelleen jatkuu vielä muutaman päivän ajan. Tässä vaiheessa voin jo kuitenkin sanoa, että onhan se ollut kaiken vaivan arvoinenkin. Uusi koti on meille täydellinen. Voisimme sanoa löytäneemme sen oikean! Tähän aikaan vuodesta on lisäksi se paras aika muuttaa. Kevät alkaa olla parhaimmillaan ja kesä lähestyy jo kovaa vauhtia. Tällä hetkellä en ehkä tiedä mitään parempaa kuin kahvin ja raikkaan tuorepuuron nauttimisen rauhassa omalla aamuauringon lämmittämällä parvekkeella. Parveketta olikin jo ikävä!

Juuri parveke onkin tässä asunnossa sisustuksellisesti ehdottomasti se kaikkein mielenkiintoisin projekti. Kokoa sillä on nimittäin huimat 26 neliötä! Kotiesittelyn päätin kuitenkin aloittaa jo hyvällä mallilla olevasta olohuone-keittiöstä. Toisin kuin parvekkeelta, tästä huoneesta ei ylimääräisiä neliöitä löydy. Kokoa tällä tilalla on nimittäin 16 neliötä. Vaikka nyt, kun asian näin ilmaisin, niin en voi olla naurahtamatta miettiessäni 17 neliön kotiamme Ranskassa. 🙂

Pienestä neliömäärästään huolimatta olohuone-keittiöstä tuli kuitenkin mielestäni toimiva, skandinaavisen raikas ja valoisa kokonaisuus. Tilaa ei ole liikaa, muttei myöskään liian vähän. Suurimpana tilantekijänä, sohvan paikka määritti pitkälti muiden huonekalujen paikat. Tilan olisi toki voinut jakaa olohuoneeksi ja keittiöksi, mutta halusin säilyttää tilan avoimuuden. Niinpä sohva asettui ikkunan eteen, johon se sopi kokonsa puolesta juuri eikä melkein. Se nimittäin yltää juuri ikkunalaudan korkeudelle, muttei yhtään yli. Lisäksi sen kummallekin puolelle jäi vielä hyvin tilaa kevyille sivuverhoille.

Uuden TV-tason hankimme, sillä vanha olisi ollut kyseiselle paikalle liian leveä ja korkea. Uusi taso on näppärämmän kokoinen, ja sen sisään saa siististi kätkettyä niin stereot, tallentavan digiboksin kuin tietokoneetkin. Lisäksi tason yläpuolelle jäi tilaa inspiroivalle tauluasetelmalle. Sohvan edessä, pyöreä rahi sai viereensä vastakohtaista kulmikasta muotoilua uudesta Hay Tray sohvapöydästä. Tilan tärkein katseenvangitsija on kuitenkin Vitra Eames RAR keinutuoli, jonka ehdimme hankkia jo ennen muuttoaikeita ja, johon ihastuimme paitsi ulkonäön, myös mukavuuden vuoksi!

IMG_8880
Tämä tilaratkaisu tarkoittaa myös sitä, että keittiö täytyy pitää jatkuvasti siistinä, ettei tarvitse katsella sotkua sohvalta…

IMG_8907

IMG_8888

IMG_8898

Vanha ruokapöytä oli tilaan hiukan liian iso, joten siitä katkaistiin 25 senttiä pois. Näin pöytä on kuin tilaan tehty ja tilaa on silti vielä neljälle tuolille. Vasta juuri ennen muuttoaikeita hankittu hylly löysi paikkansa tuttuun tapaan pöydän yläpuolelta. Muutamalla uudella koriste-esineellä se sai taas uuden raikkaan ilmeen. Myös vanhat luonnonvalkoiset matot tuovat lämpöä ja sopivat yhteen tammilautaparketin kanssa. Ruokapöydän viereen, nurkkaan, jäi vielä sopivasti säilytystilaa lipaston muodossa. Uudet valaisimet tuovat tilaan sopivaa keveyttä ja raikkautta. Pienen kokonsa ansiosta ne eivät myöskään pienennä tai madalla tilaa.

IMG_8884

IMG_8891

IMG_8873

IMG_8876

Ihan turhaan emme siis kalustusta uusineet ja yhtenäistäneet, se nimittäin helpotti muuttoa huomattavasti. Nyt selvisimme vain muutamilla uusilla kalustehankinnoilla, joihin saimme rahat kasaan aika hyvin myymällä vanhasta asunnosta huonekaluja ja tavaraa, joita emme uudessa asunnossa tarvitse.

Kotiesittely jatkuu taas ensi viikolla, kun muutto alkaa olla paremmalla mallilla! Ihanaa, aurinkoista ja inspiroivaa viikonloppua!

Kuvat: Roosa Hannula

Kommentoi