Tehdään talo

BLOGIT | Tehdään talo

Terassi vol. 1

Olen viivytellyt terassin rakentamista elokuun alusta saakka. Enää ei pystynyt. ”Parvekegrillaaminen” saa riittää, nyt tarvitaan tilaa. Tosin pian saa kolata lunta terassilta, mutta mitäpä pienistä. Terassin rakentaminen alkaa tietysti perustuksista. Olen konsultoinut naapureita ja käynyt heidän pihoilla pällistelemässä. Päätin kuitenkin päästä helpolla. Ei siis mitään valuhommia tai kierrepaaluja. Lekaharkkoja, vatupassi ja soraa. Harkkoja jäi sopivasti palomuurista, joten tuli niillekin käyttöä.

 

IMG_0666

 

Rajasin terassin alueen langalla ja mittailin kooksi 6m x 7m, eli noin 42m2. Puolison isä laski materiaalit ja piirsi kuvankin vielä. Minulle ei jäänyt muuta tehtävää kuin ajaa rautakauppaan materiaaleja hakemaan. Ikävä yllätys oli, että riittävän pitkää runkopuuta ei löytynyt lähiseudun kaupoista. Jouduin siis tekemään jatkoksia runkoon, mikä hidasti hommaa jonkun verran.

 

IMG_0668

 

 

IMG_0676

 

Rungon kasaamisessa pääsi hyödyntämään taloon jo kuuluvaa ”parveketta”, johon osan runkopuista sai ruuvattua kiinni. Osa terassista on siis teräspaalujen päällä. Lekaharkkojen päälle laitoin palan bitumista sokkelikaistaa, jotta märkä harkko ei kastelisi puurunkoa. Tämä saattaa olla liioittelua, sillä runko on painekyllästettyä kestopuuta. Sokkelikaista ei lisännyt kustannuksia mitenkään merkittävästi, sillä rulla maksoi reilun kympin.

IMG_0675

IMG_0673

 

Jos terassi kaipaa tulevaisuudessa säätöä on sekin teoriassa mahdollista, sillä laitoin rungon puutolppien varaan, joita nostamalla tai laskemalla mahdollisen vinouden saa korjattua. Siis teoriassa. Käytännössä tätä toimenpidettä varten pitää purkaa kansilaudoitus, joten…

 

IMG_0664 IMG_0662

 

Tässä vaiheessa siis ollaan terassin kanssa, ehkä siinä vielä istuskellaan ennen talvea. Kalusteetkin on jo paikoillaan. Ainakin pienin odottaa jo innolla.

 

IMG_0677

 

Kuvat: Antti Kontula

Kommentoi