Tehdään talo

BLOGIT | Tehdään talo

Pihatöitä: 3. näytös

Pihan hierominen on saatu sihen vaiheeseen, että aloitimme reunakivien asentamisen. Asennus ei taida olla ihan oikeaoppinen, mutta ainakaan reunakivien betoniin valaminen ei kiinnostanut alkuunkaan. Sen sijaan kaivoimme (Kirsi kaivoi) kiville ojan, jonka pohjalle laitettiin useampi sentti kiviainesta.Naputtelin kivet kumivasaralla ja sitten lapioitiin hiekkaa ympärille. Lopuksi vielä laitetan mullat kiven pintaan saakka ja jyrätään yli. Reunakiviä tulee trampoliinin alustalle ja polun varteen. Muuten olemme rajanneet muovisella reunanauhalla.

Kivet hankimme Betonilaatta Oy:stä. Hintaa tuli 3 euroa kappaleelta. Konaismäärä kiviä on noin 200kpl.

 

IMG_0317

 

IMG_0314

 

IMG_0308

 

Aikasemmassa talossa reunakivissä ärsytti se, että ne olivat muutaman sentin nurmikon yläpuolella. Aina kun leikkasi nurmikon, se jäi pitkäksi kiven vierestä. sitä sitten nyrhittiin käsin ja saksilla. Olisi tietysti voinut hankkia siimaleikkurin, mutta eipä tullut hankittua.

Nurmikon pohjakin alkaa vaikuttaa kohtuulliselta. Tosin sitä on jyrätty, harattu ja taputeltu lukemattomia kertoja. Uusimpana keinona otimme käyttöön laudalla oikomisen. Huh huh, täytyy varmaan piilottaa vatupassi, sillä pian pihaa varmaan syynätään sillä. Ihan pian istutetaan nurmikko.

 

IMG_0321

 

Kuvat: Antti Kontula

 

 

Kommentoi