Tehdään talo

BLOGIT | Tehdään talo

Paaluja peltoon

Tuleva talomme sijaitsee entisellä pellolla ja vielä entisemmällä merenpohjalla, joten saven paksuutta mitataan metreissä. Alueen tonteilla savikerros vaihtelee lähes nollasta aina 40 metriin saakka. Meidän tontillemme tehdyn pohjatutkimuksen perusteella savea on noin 10-15 metriä siten, että autotallin kohdalla on on paksumpi savipatja kuin talon alla. Joten paalutus on ainoa ratkaisu. Se ovatko paalut terästä vai betonia, on tapauskohtaista. Perusperiaate on kaiketi se, että betonipaalutuskone on huomattavasti järeämpi kuin teräspaalutuskone. Teräspaaluja tarvitaan lisäksi enemmän kuin betonisia.

6.5.2014 tontilla suoritettiin paalutus. Nopeaa hommaa, sillä kun iltapäivällä kävin tontilla, oli paalut laitettu, eikä edes paalutuskonetta näkynyt enää missään. Tontille oli ilmestynyt myös suuri mystinen pahvilaatikko, joka näkyykin kuvassa vasemalla. Teräspaalujen hinta on 35 euroa/metri ja esimerkiksi autokatoksen alle tuli kahdeksan paalua, yhteensä 142 metriä. Hinnaksi katoksen paalutukselle tuli 5691 euroa. Laskuun kuului paalujen lisäksi merkkaus, pisteraha ja kalliokärjet. Tuo pisteraha ei kyllä sano mitään, mutta ei ole ensimmäinen kerta.

Talon paalut

Mystinen pahvilaatikko sisälsi teknisen tilan lattian läpivienteineen, joka on Ainoakodin patenttiratkaisu (ilmeisesti myös Design-talon) teknisen tilan lattiaksi.

Tontilta vietiin myös maata pois 10 kuorma-autollista, jotta pienellä maapläntillämme olisi edes vähän tilaa tuleville rakennustarvikkeille.

Autokatoksen paalut
Kuvat: Antti Kontula

Kommentoi