Talo Kaaos

BLOGIT | Talo Kaaos

Pääsiäisviikon teema: Putkiremontti

Putkiremontti kuulostaa hurjan pelottavalta, pitkäkestoiselta, hankalalta ja kalliilta. Meidän talo on rakennettu vuonna 1959 ja alkuperäisten käyttövesiputkien remontintarve oli akuutti. Stressasimme sitä etukäteen aika lailla, turhaan. Koko projekti oli helpompi ja nopeampi kuin olisimme uskoneet, kallis toki muttei ihan niin kallis kuin pelkäsimme etukäteen.

Reilu kuukausi sitten meillä kävi KotiSunilta edustaja laskemassa tarjousta ja kertoilemassa remontin kulusta, seuraavalla viikolla putkimies kävi kartoittamassa paikat ja viikko sitten remontti sovitusti alkoi.

Pannuhuoneen katon putkihässäkkää, aika monta metriä taisi kulua koko taloon.
Pannuhuoneen katon putkihässäkkää, aika monta metriä taisi kulua koko taloon.

Ensimmäiset pari päivää ympäri taloa porailtiin reikiä uusia putkia varten, ei ihan pieni homma koska meillä on yhteensä 15 vesipistettä kolmessa kerroksessa. Meteli oli ajoittain kova mutta evakkoon ei tarvinnut välttämättä lähteä toista kerrosta kauemmaksi.

Talon ulkoseinään tehtiin remontin yhteydessä kokonaan uusi vesipiste.
Talon ulkoseinään tehtiin remontin yhteydessä kokonaan uusi vesipiste.

Sitten alkoi uusien komposiittiputkien asennus, nykyäänhän kaikki putket asennetaan pinta-asennuksena, mitään ei piilotella seinien sisälle. Osa putkista menee katonrajoissa, osa piilossa kaapeissa. Meillä kaikki putket ovat valkoisia.

Uutta putkea kellarin "väsäilyhuoneen" katonrajassa.
Uutta putkea kellarin ”väsäilyhuoneen” katonrajassa.

Asennustyö sujui oikein hyvin ja aikataulussa, yleensä omakotitalon putkiremonttiin menee 2-3 päivää mutta meillä on sen verran isompi ja vaativampi kohde että meni (ennalta sovitut) 4 päivää. Yksi tämän rempan isoja plussia oli se ettei itselle jäänyt juurikaan siivottavaa vaan työmiehet siivosivat jälkensä ja kuljettivat syntyneen roskan pois. Vanhat kupariputket tyhjennettiin ja jätettiin talon rakenteisiin. Pinnalla näkyvät pätkät poistettiin. Vesi oli poikki vain viimeisenä asennuspäivänä.

 

Putket piilossa eteisen vaatekaapissa.
Putket piilossa eteisen vaatekaapissa.

Tällä viikolla on vielä remontin lopputarkastus, sen jälkeen voikin putkien suhteen olla ja asua huolettomasti ainakin seuraavat 30 vuotta, sen pituinen takuu kuuluu kauppaan.

Kylpyhuoneen putket eivät olleet ihan vuodelta -59 mutta ne uusittiin samalla.
Kylpyhuoneen putket eivät olleet ihan vuodelta -59 mutta ne uusittiin samalla.

Pääsiäinen siis kului pitkälti  remonttia ihmetellessä, kaappeja uudelleen täyttäessä, töissä käydessä (ihan mahtava juttu nämä vapautetut kaupan aukioloajat!) ja suklaamunia syödessä.

DSC_0529

Kuvat: Mia S

2 vastausta artikkeliin “Pääsiäisviikon teema: Putkiremontti”

  1. Merja

    Hieno juttu! Onneksi olkoon!!


Kommentoi