Talo Kaaos

BLOGIT | Talo Kaaos

Seinään maalattu talo

Tulihan niitä sadepäiviäkin niin maltettiin olla sisällä ja maalata.

Ennen
Ennen
Entisen makuuhuoneen valkoiset seinät oli vähän tylsät lapsen huoneessa.

Meille on kertynyt muutama purkinpohjallinen kivoja värillisiä seinämaaleja. Osa väreistä on sen verran voimakkaita makuuni ettei ne välttämättä toimi koko seinän kokoisina, sinapinkeltainen maali on juuri sellainen mutta kuitenkin väri on tosi kiva.

Taisi olla jollain Instagramin lastenhuoneaiheisella tilillä kun näin lastenhuoneen kulmaan maalatun talon ja varastin idean meille ja hiukan jalostin sitä. Rajasin talon ääriviivat maalarinteipillä, maalasin kolmeen kertaan ja siinäpä se. Ikkunan leikkasin liitutaulukontaktimuovista.

Jälkeen
Jälkeen

Joskus kun tähän kyllästyy niin helppo on taas maalata piiloonkin mutta helposti sai piristystä valkoisiin seiniin ainakin toistaiseksi.

Ettei liian helpolla olisi tässäkään päästy niin meidän pian 2v neiti Täystuho pääsi tätäkin hieman tuunaamaan yhdessä vaiheessa kun käänsin selkäni kahdeksi minuutiksi, suurin osa saatiin pelastettua mutta maalipinta ei niin tasainen ole kuin se ilman ko. apulaista ehkä olisi.

 

Kuvat: Mia S

Kommentoi