Sauna on aina muodissa

BLOGIT | Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Lauantaina 10.6 vietimme suomalaisen saunan päivää. Sauna on ollut osa suomalaista kulttuuria jo tuhansia vuosia.  Suomessa on laskettu olevan lähes …


Ajatuksia vuosi kylpyhuoneremontin jälkeen

BLOGIT | Talo Kaaos

Ensimmäinen isompi remonttikohde Talo Kaaoksessa oli kellarikerroksen kylpyhuone. Laattoja oli halkeillut, tilassa oli hoidettu myös pyykinpesu jonka me siirsimme toisaalle eikä vesieristyksiä …

1

Spa-tunnelmaa kylpyhuoneeseen

BLOGIT | Uudella & vanhalla

Mielestäni kylpyhuoneemme tunnelma on alusta asti ollut vähän kolkko. Vaikka kooltaan se on pieneen kaksioon suorastaan hulppea, niin ehkä juuri …


Kesätunnelmissa

BLOGIT | Uudella & vanhalla

Jo viime vuonna näytti, että kesän paikka on siirtynyt eteenpäin, kun kunnon hellejakso alkoi vasta heinäkuun puolella. Tämä vuosi kuitenkin …


Jotain odottamatonta!

BLOGIT | Uudella & vanhalla

Pari viikkoa on ehtinyt vierähtää edellisestä kirjoituksestani, ja sillä välin onkin ehtinyt tapahtua aika paljon, kerkeäväinen kun olen! Uutinen tulee …


Aitokiuas tulikokeessa

BLOGIT | Juurrutus

On löylyn aika. Viime postauksessa esittelemäni ”moderni pönttökiuas”, joka on siis Aitokiuas AK-47, saatiin asennettua ja viime perjantaina otettiin sillä …

14

Kiukaita ja kiukaita

BLOGIT | Juurrutus

Uusi vuosi on vierittänyt meillä käyntiin taas remonttihommat. Sisäänmuuttoremontissamme viisi vuotta sitten sauna tuli kaikessa kiireessä tehtyä vähän hutiloiden, emmekä …


Sisustus: saunaan!

BLOGIT | Tehdään talo

Yleensä sauna tehdään ensimmäiseksi. Meillä se tehtiin, jos nyt ei viimeiseksi, niin ainakin vasta muuton jälkeen. Tosiasiassa olemme aika huonoja …

1

Saunaan saunaan suomalaiset

BLOGIT | Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Sauna on yksi suomalaisuuden ydinasioita ja luulen, että suurin osa ulkomaisista vieraista päätyy maassamme ennemmin tai myöhemmin saunaan – halusi …


Kesämökki – idylli vai riesa?

BLOGIT | Juurrutus

Kesäisin kuuluu mennä mökille. Saunoa ja uida. Kalastella. Mennä metsään. Pitää pientä kasvimaata. Se vähän niinkuin kuuluu suomalaisiin tapoihin. Mutta …

3

Saunomisohje vuodelta 1944

BLOGIT | Juurrutus

Suomalaiseen kesään kuuluu olennaisena osana saunominen ja uiminen. Saunomista pidetään usein ikiaikaisena ja muuttumattomana asiana suomalaisessa kulttuurissa. Onko kuitenkaan näin? …