Jaana Tapio
Suomen asuntomarkkinoiden jähmeyteen yhtenä isona syynä on suomalaisten into käyttää vaihtuvia korkoja asuntolainoissaan.
Ritva Virolainen muutti Turun Puuseppään tasan vuosi sitten. Kuva on malliasunnosta, joka on hiukan hänen omaa asuntoaan pienempi.
Sirpa Kaskela on onnistunut lievittämään Maxin eroahdistusta positiivisella palkitsemisella. Taustalla Kaskelan toinen koira Roxi.
Linda Viipuri ja Sami Grönholm halusivat taloon ison oleskelutilan. Olohuoneen seinä on tehty sormipaneelista, ja rimakatto toimii katseenvangitsijana. 
Veera Saarinen (vas.) ja Eeva Lemström muuttivat yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen. Se oli toimiva ratkaisu, vaikka aluksi tilaa oli vähän. Nyt pari on muuttanut kaksioon.
Taustalla oleva talon lisäsiipi rakennettiin, kun Mika Vuorinen (oik.) muutti omien lastensa kanssa yhteen vaimonsa Hanni Virtasen (kesk.) kanssa. Hanni Virtasen tytär Viia-Roosa Virtanen asuu Turussa. Kahdeksanvuotias Siimon ja viisivuotias Miiko pysyvät juuri ja juuri paikallaan.
Minna Salin-Kivimäki haaveilee tekevänsä mökin pihaan peruna- ja porkkanamaan.
Aura Rakennuksen Terhi Lähteenoja ja Mikko Kilpi katselevat näkymiä As Oy Turun Viestimiehen yksiön hulppealta parvekkeelta. Talossa on iso oleskelupiha ja vieressä hyvät ulkoilureitit.Jaanintien vanhemmat kerrostalot tien vastapuolella ovat monelle tuttu maamerkki Pääskyvuoren linkkitornin läheisyydessä.
Jaana ja Petri Moberg ovat hiljattain palanneet kotikaupunkiinsa Turkuun.
Näkymä tyypillisen 70-luvun omakotitalon ruokasalista olohuoneeseen. Myynnissä oleva talo on lähes alkuperäiskunnossa.
Sukututkimuksissa kävi ilmi, että Heidi Salviander-Wahen sukuun kuuluva on sattunut asumaan tällä samalla tilalla 1700-luvulla. Hän itse on syntyjään Turusta. Kuvassa taustalla näkyvä ilmalämpöpumppu hankittiin niitä päiviä varten, kun kotona ei ole ketään laittamassa puita pesään.
Ladattavia litiumakkuja on monissa arkipäiväisissä laitteissamme, kuten kännyköissä, kannettavissa tietokoneissa, tableteissa ja kameroissa. Tämän vuoksi kannettavat elektroniset laitteet tulisi kuljettaa lennolla käsimatkatavaroissa eikä ruumaan menevissä matkatavaroissa. Joitakin tavaroita ei saa ottaa lainkaan lennolle mukaan. Arkistokuva.
Johanna Hovilainen viestittelee viisivuotiaan Olivian kuulumisista Jouni Hovilaisen kanssa päivittäin. Molemmat vanhemmista kokevat tärkeäksi tietää, mitä heidän lapsensa elämään kuuluu.
Ulrika Blomqvistin vastuulle kuuluu parikymmentä kohdetta, joista suurin osa on asunto-osakeyhtiöitä.
V.A. Koskenniemi ja tämän puoliso Vieno Koskenniemi pääsivät osallistumaan Atrium-asuinkerrostalon ja oman asuntonsa suunnitteluun. Kreikkalaiset pylväät kertovat asunnon omistajien mausta.
Olli Sallinen sanoo, että tunnelma on se, mikä tekee kodista kodin. – Mahdollisuus muokata tilaa omannäköisekseen sekä esineet, joihin kietoutuu muistoja eletystä elämästä, hän tiivistää.
Isännöitsijällä on Juha Jäppisen mukaan ratkaiseva rooli taloyhtiön asioiden hoitamisessa. – On kyse siitä, millaista elinkaarta taloyhtiölle halutaan. Suunnitelmallisuus ja seuranta vaikuttavat ratkaisevasti koko taloyhtiön kuntoon, Jäppinen korostaa Tarja Iivosen (vas.) ja Erja Niemen kannattamana.
– Sisustajina olemme pitkään olleet ehkä sellaisia varman päälle ottajia, mutta viime vuosina värit ja iloittelu ovat alkaneet taas näkyä enemmän sisustamisessa, Turun yliopiston lelu- ja leikintutkija Katriina Heljakka miettii.
Kaupassa voi olla teippitarjontaa seinällinen, tässä vain pieni otos. Vasemmalta: laadukas maalarinteippi, suojapahvien yhdistämiseen tarkoitettu erikoisteippi, moni­käyttöinen alumiiniteippi, liuku­esteteippi, joka toimii myös varoitusteippinä, oranssi yleisteippi ja erikoisvahva ilmastointiteippi.
Lisää uutisia