Sisusta

SISUSTA | Petri Manssila |

Kotikäynti: Sisustajan piilopirtti

Pieni punainen mökki seisoo metsän reunassa. Puolet vuodesta se on sisustuksen trendejä työkseen seuraavan ammattilaisen toinen koti.

Avotakan päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma tonkii rikkaruohoja perennapenkeistä. Yhdeksän vuotta sitten hankitusta kesäpaikasta on tullut henkireikä, mutta myös toinen työ. Tuttu tunne monille.
– Tämä puutarhahomma on lähtenyt käsistä. Viime talvi oli vaikea. Myyrät tekivät tuhojaan, Nevaluoma manaa.

Maalaamaton hirsiseinä rikkoo sopivasti vaaleat pinnat.
Maalaamaton hirsiseinä rikkoo sopivasti vaaleat pinnat.

 

Vanhat käyttöesineet kuten isot kuparikattilat ja messinkinen hillopannu ovat peräisin isovanhempien tai heidän vanhempiensa kodeista.
Vanhat käyttöesineet kuten isot kuparikattilat ja messinkinen hillopannu ovat peräisin isovanhempien tai heidän vanhempiensa kodeista.

Silti hän ei näytä lainkaan uupuneelta – päinvastoin.
– Niin kliseeltä kuin kuulostaakin, tämä on terapiaa ja vastapaino kaupungille ja leipätyölle. Ihmisen paikka on ulkona työhaalareissa ja rikkahara kädessä, Nevaluoma naurahtaa.

Punamultamökkiä ympäröi siisti nurmikko, jota rikkovat perennat, hedelmäpuut, marjapensaat ja kasvimaa. Pihapiirissä on saunarakennus ja hieman vinossa seisova puuliiteri.
Tonttia rajaavat tiet ja Aurajokeen laskeva metsäpuro. Tänä kesänä puro solisee alkukeväästä hakatun metsän läpi.
– Istutamme naapurin kanssa visakoivuja kuusten tilalle. Nyt valoa tulvii tänne.

Kamarin seinällä on ruotsalaisen pastorin muotokuva 1800-luvulta.
Kamarin seinällä on ruotsalaisen pastorin muotokuva 1800-luvulta.

Kesämökki on kaukana vapaa-ajan asuntomessujen ökytaloista. Siinä on tupakeittiö ja kamari. Tilaa on noin 50 neliötä.
– Sähköt oli jo valmiina, mutta vesi kannetaan edelleen sisään. Halusin leikkimökin, jota voi remontoida. Siksi tänne maalle halusinkin.
Miksi juuri Pöytyälle?
– Aiemmin vuokrasimme muonamiehen mökkiä Melkkilän kartanosta Perniöstä, ja länsisuomalainen maisema tuli tutuksi. Halusin samanlaisen punamultamökin.
Nykyinen kesäpaikka löytyi sattumalta.
– Tykästyin myös tämän historiaan. Tässä on muun muassa asunut rintamakarkuri 1940-luvulla.

Mökki seisoo puolen hehtaarin tontilla. Se on lohkottu Nikulan tilasta 1930-luvulla. Täyshirsinen talo on vuodelta 1936.
– Leivinuunia en käytä, mutta puuhella on ahkerassa käytössä. Siitä tulee ihana lämpö.

 

Vanhoissa limsa- ja lääkepulloissa on kauniita värisävyjä. Lasinen koho on ostettu Turusta antiikkiliikkeestä. 
Vanhoissa limsa- ja lääkepulloissa on kauniita värisävyjä. Lasinen koho on ostettu Turusta antiikkiliikkeestä.

Tupakeittiön värimaailma on vaalea. Ruokapöytä ja tuolit ovat uusvanhaa tuotantoa 1920- ja 1930-luvuilta. Ne eivät ole samaa kalustoa, mutta rokokoo-tyyliä.
Yhdessä nurkassa on lasiovellinen vitriini. Turusta eräästä osto- ja myyntiliikkeestä hankittu kaappi on alunperin vaatekaappi.
– Tämä on uusvanhaa tyyliä ja sopii tänne. Muuten en voi sietää muokattuja huonekaluja. Niistä puuttuu aito fiilis. Tässä tein kompromissin.

Nevaluoma rohkaisee rikkomaan sisustuksen sääntöjä.
– Olen tietoisesti tehnyt väärin ja siksi tästä tuli kodikas. Lopputulos on ikävä, jos noudattaa tyylejä orjallisesti ja tämä koskee kaikkea sisustamista. Työtaso ja sähköliesi ovat Ikeasta.

 

Rokokoo-henkinen tupakeittiön kalusto on 1930-luvulta. Sen alla on moderni itämainen matto. Lisa-valaisin on Lisa Johansson-Papen klassikko. Tapetti on Sandersonin Cow Parsley.
Rokokoo-henkinen tupakeittiön kalusto on 1930-luvulta. Sen alla on moderni itämainen matto. Lisa-valaisin on Lisa Johansson-Papen klassikko. Tapetti on Sandersonin Cow Parsley.

Nevaluoma muistuttaa, ettei mökin pidä olla kaatopaikka. Sisustuksen säännöt on tunnettava, jotta niitä voi rikkoa.
Hän kaivaa venäläisen kahviastiaston lasiovien takaa. Eikä siinä vielä kaikki.
– Pitäähän mökillä olla Tapio Wirkkalan ja Nanny Stillin liköörilasit, mutta löytyy täältä tavallisia isovanhemmille kuuluneita kuparipannujakin. Lomalla haluan katsella kauniita asioita.

Keittiössä ulkopintojen väriin sopiva, tummanpunainen paperitapetti rikkoo muuten vaaleat pinnat.
– Se on Sandersonin Koiranputki-tapettia. Niitähän riittää tuolla ulkona.
Ruokailuryhmän alla on itämainen, moderni matto. Laskosverhotkaan eivät kuulu 1930-luvulle.
– Seinäkello on tuotu Roomasta. Ostan esineitä vain, jos tiedän  niille paikan. Sisustamiseen voi käyttää paljon rahaa, mutta kodikkuuteen riittää halu tehdä kodista viihtyisä, Nevaluoma miettii.

 

Arabian Mehiläinen-tölkki on Ulla Procopén designia. Se on lahja Procopén ystävältä, keramiikkataiteilija Dorrit von Fieandtilta.
Arabian Mehiläinen-tölkki on Ulla Procopén designia. Se on lahja Procopén ystävältä, keramiikkataiteilija Dorrit von Fieandtilta.

Kamarista on purettu 1970-luvulla rakennettu sauna. Se oli käyttökelvoton ja vei turhaa tilaa.
– Remonttimiehet piikkasivat betonilattian auki ja alta paljastui virheetön laudoitus. Se oli helpotus, koska olin varma, että joutuisimme uusimaan sen.
Kamarin katto oli pahvitettu todennäköisesti saunan rakentamisen yhteydessä. Pahvi revittiin pois ja paneloitiin alkuperäisen mallin mukaan kuten keittiössä. Myös seinän pahvitus purettiin ja alta paljastui pinkopahvi.
– Se oli haperoitunut kelvottomaksi, joten kaivoimme hirret esiin. Tässä oli alkuperäinen kerros tapettia ja 1930-luvulle tyypillinen boordi katonrajassa. Harmittaa yhä, ettei niitä voitu säilyttää.

Kamarin pöydällä yksinäinen Staffordshire-koira odottaa paria. Grafiikkatyö on Hannu Palosuon, ja ranskalainen takanpäällyspeili on ostet Fiskarsin antiikkimessuilla. 
Kamarin pöydällä yksinäinen Staffordshire-koira odottaa paria. Grafiikkatyö on Hannu Palosuon, ja ranskalainen takanpäällyspeili on ostettu Fiskarsin antiikkimessuilla. 

 

Kuistin tuoli kutsuu rentoutumaan ja lukemaan. Seinällä oleva koulutaulu kuuluu Ebba Masalinin maalaamaan sarjaan.
Kuistin tuoli kutsuu rentoutumaan ja lukemaan. Seinällä oleva koulutaulu kuuluu Ebba Masalinin maalaamaan sarjaan.

Osa seinästä on maalattu valkoiseksi. Saunan paikalla ollut kohta jätettiin puun väriseksi, ja kamarin nurkkaan teetettiin varaava takka.
Kamariin tulvii valoa kolmelta seinältä. Pöytä- ja tuoliryhmä on 1940-luvulta ja verhoiltu uudelleen Halikossa.

– Pöydällä on isoisäni kotoa pelastettu, toimiva öljylamppu. Lipasto on Möhkön ruukista Ilomantsista ja puolisoni isän suvun peruja.
Istuinryhmän vieressä on avokaappi. Ja kuten arvata saattaa, se on täynnä sisustuslehtien vuosikertoja: The World of Interiors, Vogue Living, Elle Decoration ja Sköna Hem.
– Ei niitä kyllä hirveästi ehdi lukemaan, Nevaluoma tokaisee ja rientää ulos.

Rikkaruohot odottavat.

 

Kari-Otso Nevaluoma viettää mökillään kaiken mahdollisen vapaa-aikansa. Tontin reunalla soliseva puro luo rauhallisen äänimaiseman.
Kari-Otso Nevaluoma viettää mökillään kaiken mahdollisen vapaa-aikansa. Tontin reunalla soliseva puro luo rauhallisen äänimaiseman.

Täällä asuvat:

Kari-Otso Nevaluoma, 47, päätoimittaja
Kari Vuorio, 48, kirjanpitäjä

Koti:
Vuonna 1936 rakennettu hirsimökki, 1 huone+tupakeittiö, 50 neliötä, erillinen saunarakennus ja vierashuone sekä puuliiteri.

Parasta kodissa:
Hiljaisuus, puutarha ja ihanat naapurit.

Kaipaan vielä:
Keittiön katto pitäisi maalata.

Vinkkejä mökin sisustajalle:
Älä vie kaikkea mökille, mikä ei sovi tai mahdu kaupunkiasuntoon.
Vältä lavastamasta, tee persoonallista ja kodikasta
Osta vain, jos tiedät esineelle valmiin paikan.
Opettele sisustamisen sääntöjä, jotta voit rikkoa niitä.

Kommentoi