Sisusta

SISUSTA | Jaana Pakarinen |

DIY: Keittiön tuolin verhoilu on helppoa

Jos tavallisen keittiötuolin kangas on kulunut tai kuosiin on muuten vain kyllästynyt, on tuolin uudelleen verhoaminen melko helppoa myös kokemattomalle tuunaajalle.

Ennen kankaiden irrottamista kannattaa yrittää selvittää, mitä istuinosassa on pehmusteena. Vaahtomuovipäällyste kun on helppo vaihtaa, mutta jos pehmusteena on käytetty esimerkiksi meriheinää, on tuolin verhoilu huomattavasti vaikeampaa.
– Aina pelkästään kokeilemalla ei ole helppoa tietää, mitä tuolissa on käytetty. Yleensä uusimmissa, teollisissa tuoleissa on aina vaahtomuovia. Sitä alettiin käyttää 1960–70-luvuilla, Saija Mäkinen kertoo.

Mäkinen opettaa Turun työväenopistolla jo kolmattatoista vuotta verhoilu- ja entisöintikursseilla. Hänen mukaansa verhoilu kiinnostaa ihmisiä vuodesta toiseen.
– Aina kun ilmoittautumiset alkavat, kurssit tulevat viidessätoista minuutissa täyteen, hän kertoo.

Saija Mäkisen mukaan pienen tuolin verhoilu on helppoa. Mäkinen on toiminut verhoilun ja entisöinnin opettajana Turun työväenopistolla 13 vuoden ajan. Kuvat: TS/Jane Iltanen.
Saija Mäkisen mukaan pienen tuolin verhoilu on helppoa. Mäkinen on toiminut verhoilun ja entisöinnin opettajana Turun työväenopistolla 13 vuoden ajan. Kuvat: TS/Jane Iltanen.

Tuolin verhoiluun tarvitaan uutta verhoilukangasta, tavallista puuvillakangasta ei voi käyttää, sillä se ei ole tarpeeksi kestävää. Verhoilukangasta on sitä helpompi käsitellä, mitä ohuempaa se on.

Jos pehmusteet ovat kuluneet, ne voidaan vaihtaa. Pehmusteeksi tarvitaan vaahtomuovia sekä vanua. Vaahtomuovia myydään levyinä, josta leikataan tuoliin sopiva palanen ja se kiinnitetään istuimeen kontaktiliimalla.
– Yleensä vaahtomuovi on kaksi- tai kolmesenttistä. Se pitää päällystää vanulla, sillä muuten vaahtomuovi syö kangasta ja se kuluu helpommin, Mäkinen kertoo.

Helpoin verhoiltava on tuoli, jonka istuimissa on suorat kulmat. Pyöreät kulmat vaativat vähän sommittelua, että kankaan saa siististi kulkemaan.

”Puukkoa ei tule koskaan käyttää, sillä saa vain vahinkoa aikaiseksi.”

Työvälineiksi tuolin verhoiluun tarvitaan niitinnostaja, sivuleikkurit sekä nitoja.
– Paineilmanitoja on paras ja sitten on olemassa sähkökäyttöisiä nitojiakin. Käsikäyttöiselläkin voi tehdä, mutta se on aika raskasta ja niittiä ei saa välttämättä menemään puuosista kunnolla läpi, Mäkinen huomauttaa.

Niitinnostajia ei myydä ihan tavallisissa rautakaupoissa, vaan ainoastaan verhoiluliikkeissä.
– Jotkut kyllä käyttävät talttapäistä meisseliäkin niittien irrottamisessa, mutta esimerkiksi puukkoa ei tule koskaan käyttää, sillä saa vain vahinkoa aikaiseksi, Mäkinen neuvoo.

Näin verhoilet tuolin

1. Irrota tuolin istuin. Yleensä istuin on kiinnitetty muutamalla ruuvilla. Nostele kankaasta niitit niitinnostajalla. Niittien nyppimiseen voi apuna käyttää vielä sivuleikkureita.
1. Irrota tuolin istuin. Yleensä istuin on kiinnitetty muutamalla ruuvilla. Nostele kankaasta niitit niitinnostajalla. Niittien nyppimiseen voi apuna käyttää vielä sivuleikkureita.
2. Jos pehmusteet ovat kuluneet, vaihda vaahtomuovi sekä vanu. Pelkkää vaahtomuovia ei voi käyttää, sillä se pilaa kangasta. Liimaa pehmusteet kontaktiliimalla.
2. Jos pehmusteet ovat kuluneet, vaihda vaahtomuovi sekä vanu. Pelkkää vaahtomuovia ei voi käyttää, sillä se pilaa kangasta. Liimaa pehmusteet kontaktiliimalla.
3. Leikkaa verhoilukankaasta sopiva pala. Saumavaroja tarvitaan muutama sentti. Kankaan reunoja ei tarvitse siksakata, ellei kangas ole hyvin purkautuvaa.
3. Leikkaa verhoilukankaasta sopiva pala. Saumavaroja tarvitaan muutama sentti. Kankaan reunoja ei tarvitse siksakata, ellei kangas ole hyvin purkautuvaa.
 4. Taita kangas reunoista kaksi kertaa ja nido kiinni tuoliin. Nido ensin neljä vastakkaista sivua yhdellä niitillä ja sitten käy läpi kaikki reunat. Älä vedä kangasta siten, että vaahtomuovi litistyy.

5. Jos tuolissa on suorat kulmat, ne taitetaan toinen sivu toisen päälle yhdellä vekillä. Pyöreään kulmaan tehdään useampi vekki. Jos kangas ei asetu kunnolla, voi kangasta leikata auki kulmaa kohden.

6. Valmiin istuinosan kangas on tasainen ja kun sitä silittää, kangas ei saa mennä kupruille. Jos kangas kupruilee, tulee sitä kiristää.
6. Valmiin istuinosan kangas on tasainen ja kun sitä silittää, kangas ei saa mennä kupruille. Jos kangas kupruilee, tulee sitä kiristää.

Kommentoi