Rakenna

RAKENNA | Susanne Hiltunen |

Peltoset päätyivät hirsiseen talopakettiin

Rami ja Maria Peltonen sekä lapset Selma, 10 kk, Viljo, 5, ja Siiri, 7, pääsevät pian muuttamaan 90 neliön paritalosta uuteen kotiin.

Rami Peltonen tykkää puusta.
– Talossa on 27 senttiä paksu hirsi, ei eristettä eikä muovia. Jos puu kastuu, se myös kuivuu. Turvallinen rakenne sai valitsemaan hirsitalon, hän luettelee syitä materiaalin valintaan.

Lisäksi materiaalivalinnassa painoi se, että Maria Peltonen oli lapsena asunut hometalossa. Hän halusi, että oma talo rakennetaan peruspuutaloksi.

Teknisesti Peltosten talo on kuin mikä tahansa pientalo, ulkoisesti on vaikea uskoa, että kyseessä on pakettitalotoimittajan valmistama talo.
– Ensin meillä oli arkkitehdin alun perin tälle tontille piirtämä talo. Sitten kilpailutin eri talotoimittajia, sekä hirsi- että puutalovalmistajia. Mammutti voitti, koska se oli meidän tapauksessamme edullisin hirsitalotoimittaja. Hirsitalo on pystytetty erikseen suunnitellun kellarikerroksen päälle, Rami Peltonen kertoo.

Perustalokuvastosta Peltosten kotia ei löydy, mutta talo on hyvä esimerkki siitä, miten erilaisiin ratkaisuihin perinteiset pakettitalotoimittajat kykenevät.

– Vielä ei ole eteen tullut sellaisia kohtia, että tämä olisi pitänyt tehdä toisin. Me hinkattiin suunnittelua niin pitkään, kaksi ja puoli vuotta. Talon malli ja muoto ja koko vaihtelivat moneen kertaan, Rami Peltonen tiivistää.
– Vielä ei ole eteen tullut sellaisia kohtia, että tämä olisi pitänyt tehdä toisin. Me hinkattiin suunnittelua niin pitkään, kaksi ja puoli vuotta. Talon malli ja muoto ja koko vaihtelivat moneen kertaan, Rami Peltonen tiivistää.

Yhteistyö talotoimittajan kanssa on Peltosten mukaan sujunut muutamia kommunikaatiokatkoksia lukuun ottamatta hyvin. Perhe valitsi sisusta itse -version, jossa talotoimittaja tekee talon sisältä levyvalmiiksi ja ulkoa täysin valmiiksi.
– Mammuttikodin suunnittelijoiden kanssa viestien vaihtoa kesti nelisen kuukautta ennen rakennuslupahakemuksen jättöä.

Talotoimituksen saavuttua tontille oli talon runko ylhäällä kahdessa päivässä. Kattotuoli asennettiin paikoilleen kolmantena päivänä.

Talon jakaantuu kahteen kerrokseen. Yläkerrassa on iso olohuone, keittiö, vanhempien makuuhuuone, kylpyhuone ja sauna. Alakerrassa ovat lasten makuuhuoneet, pieni olohuone, kylpyhuone ja paljon lämmintä säilytystilaa. Lisäksi lähes sataneliöisen, lehtikuusilankuista rakennetun kuistin alle tulee kylmää varastotilaa.
–Terassimateriaali valittiin siksi, että se harmaantuu itsestään, eikä lankkuja tarvitse käsitellä, isäntä kertoo.

Särmään citytaloon, joka seisoo tukevasti keskellä saaristolaismaisemaa, haluttiin näkyviin paljon puuta ja isot ikkunat, joissa on vain kaksi pintaa pestäväksi. Toisen kerroksen ikkunatkin ovat silti sellaisella korkeudella, että ulkoakin päin ne voi pestä itse maasta käsin.
Särmään citytaloon, joka seisoo tukevasti keskellä saaristolaismaisemaa, haluttiin näkyviin paljon puuta ja isot ikkunat, joissa on vain kaksi pintaa pestäväksi. Toisen kerroksen ikkunatkin ovat silti sellaisella korkeudella, että ulkoakin päin ne voi pestä itse maasta käsin.

Hirsitalon ulkopinta on heti pystytyksen jälkeen pintakäsittelyä vaille valmis. Peltosten talossa tämä merkitsi hirren maalaamista mustaksi kaikkialta.
– Tiedostamme, että värivalinta merkitsee sitä, että talo vaatii huoltomaalausta, ainakin auringon puolelta, jo muutaman vuoden kuluttua. Me kuitenkin halusimme, että tämä on särmä citytalo. Skandinaavinen ilme, jossa on paljon puuta ja betonilattia. Räystäät ovat niin kapeat kuin mahdollista, eikä ikkunoita ympäröidä perinteisillä ikkunalistoilla vaan nekin ovat vaan mustat.

Rakkaus puuhun tulee näkymään myös kodin sisustuksessa. Keittiön kaapistot ovat mustaksi maalattua mäntyvaneria ja olohuoneen takaseinään tulee koivuvaneria.
– Alakerta vuorataan koivuvanerilla. Se säilyttää käsiteltynä värinsä, eikä muutu keltaiseksi, kuten mänty.

”Eri talotoimittajien kilpailuttamisen teimme itse, mutta tarjousten vertailu on maallikolle lähes mahdotonta.”

Talon suunnittelu kesti 2,5 vuotta. Peltoset tekivät kaupat 2 800 neliön tontista Hirvensalossa huhtikuussa 2014. Saman vuoden syksyllä alkoi talon suunnittelu yhdessä arkkitehdin kanssa.
– Eri talotoimittajien kilpailuttamisen teimme itse, mutta tarjousten vertailu on maallikolle lähes mahdotonta. Onneksi vastaava mestari auttoi vertailutaulukon laatimisessa.

Peltoset saivat tosi erilaisia ratkaisuja haluamaansa taloon. Toiset talotoimittajat olivat pienentäneet heidän haluamiaan ikkunoita, toiset jättäneet tyystin pois joitakin ikkunoita.
– Kaupat tehtiin helmikuussa 2016. Mammuttikodin kanssa päästiin melko lähelle alkuperäisiä suunnitelmiamme. Suurennettiin yläkerran ikkunoita, koska meille oli tärkeää, että ikkunoista aukeaa mahdollisimman paljon maisemataulua, näkymää merelle ja rantaan, Rami Peltonen toteaa.

Rami Peltosen (vas.) pikkuveli Roni Peltonen, tuleva rakennusmestari, on auttanut isoveljeään rakennuksilla ja suunnittelussa.
Rami Peltosen (vas.) pikkuveli Roni Peltonen, tuleva rakennusmestari, on auttanut isoveljeään rakennuksilla ja suunnittelussa.

Suurimmat markkinaosuudet vuonna 2015

  • Kastelli-talot (noin 14 %)
  • Design-Talo (noin 7 %)
  • Kannustalo (noin 6 %)

Myydyimmät talopaketit (ei avaimet käteen)

  • Kastelli-talot, Kannustalo, Kontio

Myydyimmät avaimet käteen -paketit

  • Design-Talo, Kastelli-talot, Älvsbytalo

Välty yllätyksiltä ja sisäilmahaasteilta

Joka viides omakotitalo on rakennettu hirrestä vuonna 2017. Hirren suosioon on vaikuttanut yleinen ympäristömyönteisyyden kasvu.

Hirsitaloon päätyneet rakentajat ovat todenneet valinneensa hirsitalon, koska materiaali on hengittävä, terveellinen ja kestävä. Myös hirren ulkonäkö miellyttää siihen päätyneitä rakentajia ja talon todetaan sopivan ympäristöön.

Suosituimpia hirsitalopakettien valmistajia ovat Kontio ja Mammuttitalot, jotka kumpikin hallitsevat noin kahtakymmentä prosenttia hirsitalomarkkinoista. Kolmanneksi suosituin on Finnlamelli reilun 10 prosentin markkinaosuudellaan.

Kontioon päätyneillä rakentajilla valintakriteereissä on painanut etenkin kaunis ulkonäkö ja tehtaan luotettavuus. Finnlamellin asiakkaiden ratkaisuihin taas vaikutti eniten talotehtaan luotettavuus.
Mammuttikodin hirsitaloihin päätyneiden rakentajien valintakriteereissä painoivat ulkonäkö ja laatu sekä tilaratkaisut.

”Vielä 20 vuotta sitten lähellä asuvat sukulaiset osallistuivat rakentamiseen, mutta nyt nämä saattavat asua toisella puolella maata.”

Omakotitalopakettien toimittajia on Suomessa noin sata. Keskiarvoisen muuttovalmis -paketin keskihinnaksi on arvioitu noin 192 000 euroa, ja keskiarvoisen talopaketin hinnaksi noin 92 000 euroa.

Tänä vuonna ennakoidaan rakennettavan noin 7 500 uutta omakotitaloa, joista jo yli puolet rakennetaan arvion mukaan avaimet käteen -periaatteella. Se merkitsee sitä, että perustuksista eteenpäin talotoimittaja kumppaninsa kanssa vastaa rakentamisesta.

Eniten kasvua oli viime vuonna muuttovalmiissa ja aivan valmiissa talopaketeissa. Jo reilu kolmannes kaikista myydyistä talopaketeista myydään muuttovalmiina.
– Jopa 70 prosenttia taloistamme menee nykyisin kaupaksi valmiiksi rakennettuina. Näen, että se on kasvussa edelleen. Helposti valmiiseen halutaan, Kannustalo Oy:n toimitusjohtaja Mika Uusimäki tiivistää.

Muuttovalmiiden talojen suosion kasvuun on hänen mukaansa kolme syytä. Ensimmäinen on se, että asiakkaiden käden taidot ovat hävinneet, eikä ihmisillä ole enää aikaa paneutua rakentamiseen samoin kuin ennen. Lisäksi vapaa-aikaa arvostetaan eri tavalla, eikä kaikkea vapaata haluta uhrata rakentamiseen.
– Myös maan sisäinen muuttoliike on vaikuttanut siihen, että vielä 20 vuotta sitten lähellä asuvat sukulaiset osallistuivat rakentamiseen, mutta nyt nämä saattavat asua toisella puolella maata.

Kolmas syy liittyy pankkeihin ja kiristyneisiin rahoituksen myöntämisperusteisiin.
– Pankit arvostavat sitä, että budjetti on tarkkaan tiedossa.

Skandinaavista hirsitalotyyliä. Puu saa jäädä näkyviin.
Skandinaavista hirsitalotyyliä. Puu saa jäädä näkyviin.

Hinnaltaan muuttovalmis talo ei Uusimäen mukaan välttämättä ole sen kalliimpi kuin perinteinen talopakettikaan. Perinteisellä tavalla rakennettaessa on rakentajan itse kilpailutettava monia ammattimiehiä, muuttovalmiissa taloissa eri työvaiheiden tekijät ja näiden hinnat ovat valmiiksi tiedossa.
– Olen sitä mieltä, että muuttovalmis talo ei tule perinteistä rakentamista kalliimmaksi. Hinnat riippuvat paljon siitä, miten arvioit oman työn ja millaisia verkostoja sinulla on. Muuttovalmiissa talossa säästyy hintayllätyksiltä, Uusimäki sanoo.

Ostajan pitää muuttovalmista taloa hankkiessaan varata eniten aikaa suunnitteluvaiheeseen. Silloin käydään talotoimittajan kanssa kootusti läpi kaikki vaihtoehdot – pintamateriaalit, sähkö- ja lvi-ratkaisut sekä keittiöt.

Myös materiaalivalinnat tehdään jo suunnitteluvaiheessa, jolloin kustannuksetkin on lyöty valmiiksi lukkoon.
– Silloin säästyy yllätyksiltä. Tavallisessa rakentamisessa voi tulla eteen esimerkiksi tilanteita, joissa laatoitus on ensi viikolla, mutta laattoja ei vielä ole mietitty. Kun tulee riittävän monta tällaista juttua, ei enää jaksa vertailla hintoja, jolloin ei saada säästöäkään, toimitusjohtaja jatkaa.

Lähde: Suomirakentaa.fi

Kommentoi