Rakenna

RAKENNA | Jaana Pakarinen |

Näin kunnostat vanhat ikkunat

Vanhoihin taloihin kuuluvat vanhat ikkunat. Jos vanhaan taloon vaihtaa uudet ikkunat, menee siinä samalla mukana osa talon henkeä. Tätä mieltä on rakennusrestauroinnin artenomi, tarvasjokelainen Emilia Perho.

Emilia Perho opettaa Auran kansalaisopistolla sekä Paimion opistolla vanhan ikkunan kunnostamista ja korostaa, että vanhat ikkunat kannattaakin melkein aina kunnostaa uusien ostamisen sijaan.
– Vanhat ikkunat on rakennettu kestämään. Niissä on käytetty hyvää puuta, ja ne voi melkein aina myös korjata, toisin kuin uudet ikkunat, hän toteaa.

– Tämäkin ikkuna on yli sata vuotta vanha ja viimeksi sitä on korjattu varmaan viisikymmentä vuotta sitten. Vähän useammin näitä kannattaisi huoltaa, mutta silti tämä on aivan hyvin vielä korjattavissa, Perho näyttää erästä Paimion kurssilla kunnostettavaa ikkunaa.

Nykyisin on suosittua käyttää vanhoja ikkunanpokia sisustuksessa.
Nykyisin on suosittua käyttää vanhoja ikkunanpokia sisustuksessa.

Myös vanhat ikkunalasit on Perhon mukaan säilyttämisen arvoiset, joten niiden kanssa tulee olla varovainen. Lasien vääristymät ja kupruilut vain kuuluvat niiden vanhaan luonteeseen.
– Jos lasissa on kuplia, se on todennäköisesti puhallettua lasia, jota ei ole tehty 1920-luvun lopun jälkeen. Jos taas lasissa on vääristäviä raitoja, se on vedettyä lasia, jota on tehty 1970-luvun loppuun asti. Vanhat lasit ovat myös sen verran hauraita, että usein kannattaa kaikin tavoin yrittää korjata ikkuna siten, ettei lasia tarvitsisi irrottaa ollenkaan, hän neuvoo.

Jos lasi on rikki tai se muuten täytyy vaihtaa, kannattaa vanha lasi kuitenkin säästää ja käyttää mahdollisuuksien mukaan pienempien ruutujen korvauslasina.

Nykyisin on suosittua käyttää vanhoja ikkunanpokia myös sisustamisessa ja tehdä niistä esimerkiksi peilejä tai muistitauluja. Tällaisissa sisustustuotteissa ei Perhon mukaan ole väliä, miten ikkunan kunnostaa, jos mitenkään.

Vanhojen, vielä rakennuksiin tulevien ikkunoiden kunnostamisessa kannattaa kuitenkin olla huolellinen ja käyttää perinteisiä työtapoja.

Vanhan ikkunan kunnostus

Vanha maali irrotetaan ikkunasta esimerkiksi hiekkapaperilla. Jos lasia ei poisteta, se kannattaa suojata paperilla.
Vanha maali irrotetaan ikkunasta esimerkiksi hiekkapaperilla. Jos lasia ei poisteta, se kannattaa suojata paperilla.

1. Ensimmäinen työvaihe on ikkunan puhdistus. Ikkunanpuitteista raaputetaan vanha maali pois esimerkiksi hiekkapaperin ja maaliskrapan avulla. Jos ikkunassa on käytetty pellavaöljymaalia, sitä ei tarvitse saada kokonaan pois. Jos taas maali on lateksipohjaista, se on syytä irrottaa kokonaan. Pellavaöljymaalin tunnistaa siitä, että se on rapisevaa ja krakleroituvaa, lateksipohjainen maali irtoaa puun syiden suuntaisesti liuskoina ja taipuu.

2. Seuraavaksi irrotetaan vanha kitti. Tässä apuvälineenä voi käyttää esimerkiksi talttaa tai puukkoa. Jos kitit on pakko saada esimerkiksi puukorjausten takia kokonaan pois, voidaan tarvita avuksi kuumailmapuhallinta, jolla puhaltamalla kitti pehmenee ja irtoaa helpommin. Tällöin lasi täytyy kuitenkin suojata märällä rätillä ettei se mene rikki lämmöstä.
 

Vanhat ikkunat kannattaa melkein aina korjata uusien ostamisen sijaan.
Vanhat ikkunat kannattaa melkein aina korjata uusien ostamisen sijaan.

3. Poista vanhat naulat ja irrota ikkunalasit varovasti. Jos vanhat kittaukset ovat vain paikoin huonossa kunnossa, ne voidaan paikata eikä lasia tarvitse poistaa. Samoin jos lasi on erittäin vanha, kannattaa kittauksia yrittää korjata mieluummin kuin lasia irrottaa.
 

Jos ikkunanpoka on laho, täytyy lasi irrottaa ja poka korjata. Pieniä koloja voi myös paikata kitillä.
Jos ikkunanpoka on laho, täytyy lasi irrottaa ja poka korjata. Pieniä koloja voi myös paikata kitillä.

4. Jos ikkunan puuosat on päässeet vaurioitumaan ne täytyy vaihtaa. Yleensä näin on päässyt käymään alapuun kanssa. Silloin lahonnut puuosa täytyy poistaa ja tehdä hyvästä tiheäsyisestä puusta korvaava osa. Liitoksissa käytetään puutappeja jotta korjaaminen onnistuu jatkossakin. Jos vain pieni osa on lahoa, poistetaan laho ja täytetään kolo kitillä tai puupalalla.
 

Ikkuna pohjamaalataan, ennen kuin lasi kiinnitetään siihen takaisin kittaamalla.
Ikkuna pohjamaalataan, ennen kuin lasi kiinnitetään siihen takaisin kittaamalla.

5. Ennen lasin kittaamista poka joko pohjamaalataan huolella tai kittiuraan sivellään sellakkaa. Näin estetään kitin öljyn imeytyminen puuhun ja kitin ennenaikainen kuivuminen. Pohjamaalin täytyy antaa kuivua ennen ikkunan kittaamista. Sellakka kuivuu vain vartin, joten kittaamaan pääsee nopeammin, jos se on tarpeellista.
 

Ikkuna kiinnitetäään aluskitillä, lasitusnauloilla sekä päällyskitillä. Kitti tasoitetaan kittiveitsen avulla.
Ikkuna kiinnitetäään aluskitillä, lasitusnauloilla sekä päällyskitillä. Kitti tasoitetaan kittiveitsen avulla.

6. Kitistä pyöritellään käsissä noin sormen paksuinen pötkylä, jota painellaan kittiuran pohjalle. Lasi painellaan varovasti kitin päälle, nin että aluskittiä jää näkyviin lasin alta noin milli, pari ja ylimääräinen kitti leikataan kittiveitsellä pos.
 

Aluskitin jälkeen lasi naulataan lasitusnauloilla paikoilleen.
Aluskitin jälkeen lasi naulataan lasitusnauloilla paikoilleen.

7. Lasi naulataan lasitusnauloilla paikoilleen. Naula saa jäädä pari milliä lasille ja niitä laitetaan pääsääntöisesti kaksi per sivu.

8. Päällyskitistä pyöritellään jälleen pötkylä, joka painellaan lasin päälle sormilla. Se vedetään kittiveitsellä vinoon niin, että aluskittiä jää näkyviin millin verran. Kitin pitää kuivua noin kymmenen päivää ennen maalaamista.

9. Kittausten tarpeeksi kuivuttua ikkuna maalataan. Kittauksen yli maalataan noin pari milliä lasin päälle, jolloin lasin pintaan saadaan vesisilta. Maalin kuivuttua ikkuna maalataan vielä pohjamaalin ja välimaalin lisäksi kertaalleen, jolloin saadaan yhteensä kolme maalikerrosta.

Kommentoi