Rakenna

RAKENNA | Simo Ahtee |

Harmaan luonnollisia sävyjä ulkomateriaaleissa

Luonnonmukaisuus painaa yhä useamman ulkorakenteita suunnittelevan vaaka- kupissa. Siperianlehtikuusi on elävä mutta kestävä materiaali. Myös käsitelty mänty pitää pintansa.

Lehtikuusilajeja tunnetaan kaikkiaan parisenkymmentä, mutta rakentajien suosiossa niistä on erityisesti siperianlehtikuusi (Larix sibirica). Ominaisuuksiensa vuoksi se sopii rakenteisiin, jotka joutuvat lämpötila- ja kosteusvaihtelujen koettelemiksi. Siitä tehdään esimerkiksi terasseja, laitureita, katoksia, ulkoverhouksia, ja se sopii myös ulkokalusteisiin.

Lehtikuusta on käytetty laivojen mastoissakin.
– Siperianlehtikuusi kestää kulutusta ja siitä on tehty lattioitakin, mutta silloin sen arvo eli kosteudensietokyky ei välttämättä tule täysin esiin, Aurassa sijaitsevan puutavarahöyläämö Tecdoma Oy:n Markku Heikka sanoo.

Janne Heikka (vas.) ja Markku Heikka suosivat Uralin liepeiltä Irkutskista tulevaa siperianlehtikuusta sen kovuuden ja syiden tiheyden vuoksi.
Janne Heikka (vas.) ja Markku Heikka suosivat Uralin liepeiltä Irkutskista tulevaa siperianlehtikuusta sen kovuuden ja syiden tiheyden vuoksi.

Siperianlehtikuusi ei tarvitse välttämättä pintakäsittelyä. Ulkotiloissa se harmaantuu olosuhteista riippuen 1–3 vuodessa.

Pintaan voi ilmestyä aluksi mustia pilkkuja, joita ei kannata pelästyä. Lauta ei suinkaan kärsi homeesta.
– Toiset harmaannuttavat lehtikuusen ennen asennusta rautavitrillillä. Laudat levitetään ulos ja sen jälkeen ruistutetaan. Pinnasta tulee aluksi vihertävä, joka sitten harmaantuu, Markku Heikka sanoo.

Ensimmäisillä pakkasilla lehtikuusiterassi saattaa olla liukas, sillä selluloosanukka, kesäpuu, ei ole vielä noussut esiin.
– Liukkaus pohdituttaa monia terassin-asentajia. Mutta kun kesäpuu irtoaa, pinta muuttuu karheammaksi, sanoo Tecdoman Janne Heikka.

Ylimääräiseltä tikuttumiselta voi välttyä, kun ei pese laudoitusta painepesurilla. Janne Heikka neuvoo käyttämään harjaa.
Ylimääräiseltä tikuttumiselta voi välttyä, kun ei pese laudoitusta painepesurilla. Janne Heikka neuvoo käyttämään harjaa.

Mitä vanhempi puu on, sitä enemmän se sisältää sydänpuuta. Satavuotiaassa siperianlehtikuusessa sydänpuun osuus on noin 75 prosenttia. Sydänpuun erottaa sen muuta puuta tummemmasta punaruskeasta väristä.
Kestävyyteen vaikuttaa myös lehtikuusen sisältämä hartsi sekä pihkan määrä ja laatu.

Tuttuun tavalliseen kuuseen verrattuna lehtikuusi elää voimakkaammin kosteuden mukaan, leveydestä riippuen useita millimetrejä. Syksyllä puu turpoaa ja keväällä kutistuu.

Terassinrakentajien on pidettävä lainalaisuus mielessä, vaikka pienet raot terassissa houkuttelisivatkin.
– Tietysti kaikki puut elävät, jopa lämpökäsitelty jonkin verran, Markku Heikka toteaa.

Kun lehtikuusilauta ei ole maakosketuksessa, sen pitäisi kestää lahoamatta jopa 30 vuotta.

Siperianlehtikuusta kasvaa enimmäkseen viileällä metsävyöhykkeellä ja luontaisesti koilliselta Venäjältä läntiseen Siperiaan asti. Se ei ole Suomen alkuperäisiä puulajeja vaan sitä kasvaa maassamme istutettuna.

Siperianlehtikuusi luokitellaan Suomessa erikoispuulajiksi.
– Esimerkiksi meidän käyttämämme tulee Venäjältä Irkutskin alueelta, Markku Heikka kertoo.

Siperianlehtikuusi vaatii kasvaakseen paljon valoa ja runsaasti ravinteita. Kasvuolosuhteet vaikuttavat sen rakenteeseen ja sitä kautta myös kestävyyteen. Pehmeä puu tikuttuu herkemmin.

Markku Heikka neuvoo kiinnittämään erityistä huomiota lehtikuusilaudan kiinnittämiseen, jotta sen pää ei pääse halkeamaan. Kiinnitys tapahtuu aina ruostumattomalla ruuvilla, ja niitä varten on porattava esireiät. Tecdoma on kehittänyt menetelmän, jossa kiinnitys tapahtuu muovisten klipsien avulla ilman että itse lautaan asennetaan ruuveja.
Markku Heikka neuvoo kiinnittämään erityistä huomiota lehtikuusilaudan kiinnittämiseen, jotta sen pää ei pääse halkeamaan. Kiinnitys tapahtuu aina ruostumattomalla ruuvilla, ja niitä varten on porattava esireiät. Tecdoma on kehittänyt menetelmän, jossa kiinnitys tapahtuu muovisten klipsien avulla ilman että itse lautaan asennetaan ruuveja.

Heikat sanovat, että kotimaisista materiaaleista kuusi toimii edelleen hyvin ulkoverhouksissa. Sen solukko on umpinainen eikä ime kosteutta siihen malliin kuin esimerkiksi mänty, joka ei sekään ole nykyään poissuljettu vaihtoehto.

Mänty asettaa suurempia vaatimuksia pintakäsittelylle mutta on esimerkiksi perinnerakentajien suosiossa.
– Männyn pitää olla tiheäsyistä, talvikaadettua sydänmäntyä, mikä tekee siitä lahonkestävän. Pintamännyn ja sydänmännyn kovuudella on suuri ero, jos ajatellaan sitä vaikka lattiamateriaaliksi.

Oli materiaali mikä tahansa, Heikat neuvovat kiinnittämään huomiota materiaalin paksuuteen. Mitä ohuempi, sitä herkempi.
– Siinä on onneksi menty parempaan suuntaan eli verhoukset ovat nykyään aiempaa paksumpia. Hinnanero on kuitenkin pieni, ja samalla saadaan kestävyyttä. Se tarkoittaa lisää käyttövuosia, Janne Heikka miettii.

Maailmasta eivät puulajit ihan heti lopu, mutta niistä vain osa sopii suomalaisiin olosuhteisiin. Kosteus ja lämpötilan vaihtelut asettavat rakentajille haasteita.
Maailmasta eivät puulajit ihan heti lopu, mutta niistä vain osa sopii suomalaisiin olosuhteisiin. Kosteus ja lämpötilan vaihtelut asettavat rakentajille haasteita.

Piikäsittely kovettaa männyn

Harmaantuviin vaihtoehtoihin kuuluu myös Ruotsissa kehitetty Organowood. Sen sävy liukuu lähemmäksi hopeanharmaata, kun lehtikuusi on hieman tummempi.

Organowood-puutavara ja -käsittelyaineet ovat ottaneet meillä jalansijaa parin vuoden aikana.

Valmis puutavara on mäntyä, jonka puukuituihin tunkeutetaan alipaineella nestemäistä piitä. Tuote on tässä vaiheessa vahvasti emäksinen, mutta siihen tehdään happokäsittely sitruunan tai ananaksen mehulla. Lopulta nestemäinen kivi jähmettyy.
– Puun solut ovat kiveä eikä lahottajille ole ruokaa, Rakentajan Sarokas Oy:n ostoista ja myynnistä vastaava Kari Muuriaisniemi kertoo.

Myös Organowoodia myydään myrkyttömänä ja huoltokäsittelyvapaana vaihtoehtona. Siinä ei ole raskasmetalleja tai esimerkiksi biosideja.

Tällä menetelmällä käsitellyn puun kerrotaan harmaantuvan auringon vaikutuksesta 1–2 vuoden aikana. Aine on tarkoitettu ulkokäyttöön, ja sillä voi käsitellä esimerkiksi kalusteita, aitoja, vuorilautoja tai terasseja.
– Keksintö on siinä mielessä vanha, että idea syntynyt jo 1800-luvulla. Suomalaisetkin ovat yrittäneet kehittää menetelmää, mutta prosessia ei saatu kohtuuhintaiseksi. Ruotsissa siinä onnistuttiin, Muuriaisniemi sanoo.

Kommentoi