Puutarha

PUUTARHA | JAANA PAKARINEN |

Näin teet jäälyhdyn kakkuvuokaan

Perinteinen ämpäriin tehtävä jäälyhty jäätyy kovalla pakkasella ulkona yhdessä yössä. Muutaman asteen pakkasessa ämpäri saa olla pihalla kolme, neljäkin päivää.

Kärsimätön voi tehdä jäälyhtyjä kakkuvuoassa myös omassa pakastimessa. Värikkään lyhdyn saa, kun värjää vettä karamellivärillä tai vaikka mehulla. Koristeeksi veden sekaan voi laittaa lisäksi esimerkiksi käpyjä, kukkia tai simpukankuoria.

Värikkään lyhdyn saa, kun värjää vettä karamellivärillä tai vaikka mehulla.
Värikkään lyhdyn saa, kun värjää vettä karamellivärillä tai vaikka mehulla.

 
Tee näin

  • Täytä ämpäri, kakkuvuoka tai muu astia vedellä ja vie pakkaseen.
  • Kun vesi on jäätynyt ämpärin pinnalta muutaman sentin kokoiseksi kerrokseksi, jäätyminen on valmis. Tarkkaile veden jäätymistä; koko sankollisen ei ole tarkoitus mennä umpijäähän.
  • Kallista ämpäriä varovasti, jolloin ylimääräinen vesi valuu sankon reunoilta maahan. Sankon reunoja voi kastella ulkopuolelta lämpimällä vedellä, jolloin lyhty lähtee irti helpommin.
  • Kun ylimääräinen vesi on valutettu maahan, kumoa sankko ylösalaisin maahan.
  • Aseta kynttilä onttoon lyhtyyn.
  • Rengasmalliseen kakkuvuokaan tehty lyhty saa jäätyä umpijäähän. Tuikku asetetaan renkaan keskelle.

 

Lyhtyjä voi koristella upottamalla jäädytettävään veteen käpyjä.
Lyhtyjä voi koristella upottamalla jäädytettävään veteen käpyjä.

 

Kommentoi