Puutarha

PUUTARHA | Turun Sanomat |

Avoimet puutarhat -tapahtuma sunnuntaina

Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vietetään Avoimet puutarhat -tapahtumaa, jolloin puutarhan omistajat kutsuvat vieraita tutustumaan omiin puutarhoihinsa. Tämän vuoden teemoina ovat hyvän mielen puutarhat, kasvien kastelu ja lannoittaminen eri tavoilla.

Yli viisisataa mielenkiintoista kohdetta avaa porttinsa toinen heinäkuuta klo 12–18. Tänä vuonna puutarhojen kukinta on ollut selvästi myöhässä, joten monessa puutarhassa pääsee näkemään edelleen alkukesän vehreyttä ja kukkijoita, kuten syreenejä, juhannusruusuja ja alppiruusuja. Ensimmäiset keskikesän kukkijat, kuten ryhmäruusut avaavat nuppujaan ainakin eteläisessä Suomessa.

Varsinais-Suomessa on mukana kymmeniä puutarhoja. Puutarhoihin pääsee tutustumaan ennakkoon sivuilla www.avoimetpuutarhat.fi.

Lähde: Puutarhaliitto ry

Kommentoi