Lempipaikalla

BLOGIT | Lempipaikalla

Vintage-laatikot hyötykäytössä

Olen jo vuosia hamstrannut vanhoja puulaatikoita kotiin. Mitä tahansa laatikoita ei tänne tule, vaan niiden pitää olla oikeasti vanhoja ja niillä on pitänyt olla jokin aikaisempi käyttötarkoitus. Meidänkään käytössä laatikot eivät ole vain olemisen ilosta, vaan jokaiselle on oltava toiminnallinen tarkoitus.

Tänään esittelen, millaisia käyttötarkoituksia minä olen keksinyt meidän vanhoille laatikoille.

©lempipaikalla_laatikot-4 ©lempipaikalla_laatikot-5Toppilan mallasjuomatehtaan puulaatikossa on keskeneräisten ja lukemattomien kirjojen paikka. Ennen laatikko oli lattiatasolla, mutta kun lapsi alkoi kiinnostumaan turhan kovakouraisesti laatikon sisällöstä, laatikko piti nostaa lattiatasoa korkeammalle. Ensin laatikko nostettiin reilusti lipaston päälle, mutta kirjakiinnostuksen laannuttua se laskettiin alas tuolille. Siinä kirjat ovatkin saaneet olla aika rauhassa, vaikka niitä edelleenkin käydään välillä tutkimassa.

©lempipaikalla_laatikot-1 ©lempipaikalla_laatikot-6Vanhoista hollantilaisista omenalaatikoista tehtiin hylly kokoamalla ne päällekkäin. Alin laatikko on ylösalaisin jalustana ja kolme päällimäistä hyllyinä. Hyllyrakennelema kannattaa ruuvata yhteen, ettei laatikot pääse romahtamaan alas. Meillä omenalaatikkohylly on koottu lapsen kirjoja ja leluja varten.

©lempipaikalla_laatikot-8 ©lempipaikalla_laatikot-9 ©lempipaikalla_laatikot-10 ©lempipaikalla_laatikot-12 ©lempipaikalla_laatikot-14Aura-laatikot ovat etenkin täällä Varsinais-Suomen kodeissa yleisiä sisustuselementtejä. Vaikka laatikoita on jokaisessa antiikkiliikkessä ja monilla pihakirppiksellä myynnissä, niistä silti pyydetään – ja maksetaan – muutamiakin kymppejä. Onkohan Auran panimon laatikkovarastot tyhjentäneet tyypit osanneet arvata laatikoiden olevan joskus näin haluttua tavaraa?

Meillä laatikot toimivat vaihtelevasti tavaroiden kuljetuksessa, lehtitelineenä tai mihin nyt satutaankin tarvitsemaan säilytysapua.

©lempipaikalla_laatikot-2

Hain sunnuntaina äitini varastosta, 70-luvulla kovassa huudossa olleet, Ristomatti Ratian suunnittelemat Palaset-laatikot. Nyt astutaankin taas uudelle aikakaudelle, ja yritetään kunnostaa reilusti kuluneesta valko-keltaisesta säilytyssarjasta jotain meidän kotiin sopivaa.

Käy kurkkaamassa myös muutama lelunsäilytysvinkki!

Kuvat: Laura Satamo

4 vastausta artikkeliin “Vintage-laatikot hyötykäytössä”

  1. Inka Tuomarila

    Kauniita laatikoita ja hauskoja käyttötarkoituksia! Kiitos inspiraatiosta Laura.


  2. Anna Nääppä

    Pakko kommentoida, isäni on ollut meinaan nuorena Auran panimolla töissä. Heillä oli äidin kanssa ensiasunnossaan rakennettu iso kirjahylly olohuoneeseen laatikoista ja jokaisessa laatikossa oli lasilevy, että tavarat pysyy pystyssä. Ja kun he olivat myyneet asunnon, niin sen uudet ostajat olivat pyytäneet että jos he voisivat tuoda tuttavia katsomaan kirjahyllyä!

    Ja Iskä osasi kertoa myös että panimon vanha omistaja olisi tehnyt kotiinsa pitkän seinän laatikoista niin, että molemmin puolin oli lokeroita.

    Kuulemma tehtaalla oli myös laatikoiden korjaus-verstas, jossa rikkimenneisiin laatikoihin vaihdettiin lautoja.

    Hauskaa viikonloppua, T. Anna


    • Laura Satamo

      Hei mahtavaa! Ooh, niistä saisi varmasti upean kirjahyllyn tai just vaikka koko seinän, jos saisi hamstrattua paljon!

      Hauskaa viikonloppua sinnekin!


Kommentoi