Lähiö

BLOGIT | Lähiö

Juhannuksen taikaa

On keskikesä, sataa vettä ja on kylmää. Sää ei houkuta lähtemään vanhalla moottoripyörällä työpaikalle ja meninkin bussilla, koska tänään ei tarvitse lähteä asiakaskäynneille maakuntaan.
Puhdas vesi on ehtyvä luonnonvara maailmassa. Puhdas juomavesi kuuluu kaikille.
YK:n yleiskokous julisti puhtaan veden ihmisoikeudeksi vuonna 2010.
http://www.ykliitto.fi/yk70v/ekologinen/vesi

Turun kaupungin sekä ympäristökuntien päättäjien olisi hyvä muistaa veden ihmisoikeus, kun suunnitellaan uutta vesilaitosta, joka toimii Osakeyhtiön toimintaperiaatteella. Osakeyhtiön voitto olisi käytettävä esimerkiksi hankkeisiin, jolla tuetaan hankkeita puhtaan veden saamiseksi ihmisille.
Osakeyhtiön voitto ei saisi mennä sijoittajien uusiin kulutustavaroihin.
”Puhtaan veden saanti on sidoksissa erityisesti naisten ja lasten aseman parantamiseen. Lapset kärsivät eniten puhtaan veden puutteen aiheuttamista sairauksista. Yksi lapsi joka minuutti – eli 1400 lasta päivässä – kuolee likaisen veden aiheuttamiin sairauksiin, kuten ripuliin.” YK.

En ole seurannut aktiivisesti päivän politiikkaa viime viikkoina, mutta sen verran olen lukenut, että EK, Elinkeinoelämän keskusliiton tavoitteena osana Suomen Valtioneuvoston (hallituksen) suunnittelemaa yhteiskuntasopimusta on nostaa palkansaajien työaikaa kautta linjan 100 tuntia eli noin 2,5 viikkoa vuodessa ilman palkankorotusta.
Mielestäni tämä EK:n ja Valtioneuvoston suunnitelma tähtää osatyökykyisten tai työkykyisten, jotka pystyvät täyteen työaikaan liukuvalla, joustavalla työajalla täydelliseen syrjäyttämiseen työelämästä lähitulevaisuudessa, jos se toteutuu.
2,5 viikkoa vuodessa enemmän työssä. 100 tuntia enemmän poissa kodista.

Odotan alkavaa kesälomaa. Saan pitää täyden kesäloman valitsemallani ajankohdalla. Työnantajani joustaa ja se kannustaa itsekin joustamaan. Työaikani on liukuva. Muutoin se ei onnistuisi ollenkaan. En ole täysin työkykyinen, vaikka teenkin täyttä vähimmäistä työaikaa kuukausitasolla.

Onko EK:n ja Valtioneuvoston näkemyksessä tilaa tavallisille ihmisille? Ihmisille, jotka ovat oman työnsä sankareita, mutta eivät ihmisiä, joista voisi vääntää jonkinlaista voittoa tuottavaa nuppia kovemmalle teholle.
2,5 viikkoa enemmän työssä ja Suomeen tulee valtavasti lisää työtä ja ihmiset ovat entistä terveempiä ja uusliberaalissa taloudessa tuottavampia. Keräävät enemmän varallisuutta, kuluttavat enemmän, kuluttavat enemmän luonnonvaroja ja ovat siten onnellisempia elämässään ja työssään.
Ajatus on ihan absurdi.
Ihminen on onnellinen, kun on tasapainoa ja yhteenkuuluvuutta.
Ihminen on inhimillinen. Ihminen tarvitsee hyvinvointiinsa työn lisäksi vapaa-aikaa.
Aikaa ajatukselle, vapaaehtoistyöhön, perheelle, harrastuksiin, lepoon.

Ota osaa keskusteluun ja vaikuta mielipiteelläsi!

Hyvää Juhannusta!

Kommentoi