Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

BLOGIT | Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Unieni kerrostalo

Kerroin ihkaensimmäisessä blogissani  lapsuuteni kerrostalosta, jonka kellareissa edelleen seikkailen unissani.

Kävin kesälomareissulla tsekkaamassa talon, joka oli paikallaan aivan muistikuviani vastaavana. Kellarit jäivät koluamatta, mutta muistan ne silti edelleen yllättävän hyvin – tai ainakin luulen muistavani…

Talon lisäksi monikaan muu asia ei ollut paikallaan. Posti, pankit, kioskit ja lähikaupat olivat tyhjentyneet. Uusia asuintaloja on valmistunut ja rakenteilla runsaasti. Alakouluni paikalla oli rakennustyömaa, koulusta ei ollut jäljellä tiiltäkään.  Lapsuudessani talo sijaitsi pienessä vireässä kunnassa, nyt sitä voisi ehkä kutsua suuren kaupungin asumalähiöksi.

Rakennus on 60-luvun lopulla valmistunut eli se on ollut melko uusi kun 2-vuotiaana muutin taloon. Asuimme ylimmässä kolmannessa kerroksessa, eikä kukaan keksinyt edes kaivata hissiä – tänä päivänä hissittömyys on varmasti miinusta. Muut talon palvelut näkyvät olevan ennallaan – sauna, pesula, mankeli, kylmäkellari, kellarikomerot ja pyörävarastot löytyvät edelleen. Unieni taloon nämä kuuluvat ehdottomasti – kylmäkellarin viileys ja tuoksu, pesulan suuret ja kovaääniset koneet sekä sokkeloinen jännittävä pyörävarasto. Saunaan laskeuduttiin neljä kerrosta aina lauantai-iltaisin ja pukuhuoneen vihkoon kirjattiin, kuinka monta henkeä kävi pesulla. Pesuhuoneessa oltiin suihkuhippaa ja varottiin liukastumasta.

Nykyisellään talossa näyttää olevan tavanomainen kaapeli –tv. Muistan kun hankimme ensimmäisen väritelevisiomme, jota koko naapurusto kävi ihmettelemässä. Ohjelmaa tuli kahdelta kanavalta iltaisin, eikä kaukosäätimestä ollut tietoakaan. Tämän selittäminen perheen teineille on yllättävän haasteellista…

Öljykattilan on korvannut kaukolämpö – naapurirapussa asuva talonmies ei siis enää touhua kuumassa humisevassa pannuhuoneessa, jonne lapset pääsivät toisinaan ihmettelemään. Talonmiestäkään ei luonnollisesti enää ole – huoltoyhtiö hoitaa pihat ja tekniikan.

Parhaat muistikuvani liittyvät yhteisöllisyyteen ja naapuruuteen. Samassa rapussa, naapurirapussa ja naapuritaloissa asui runsaasti lapsia. Leikkikavereita haettiin pimputtamalla ovikelloa, ellei pihassa ollut ketään. Toinen vaihtoehto oli huutaa ikkunan alla, mutta siitä käytettiin eniten äidin, ei kavereiden, kutsumiseen.

Naapureissa käytiin lainaamassa, soittamassa, apua kysymässä ja juttelemassa. Luulen käyneeni joka ikisessä talon viidestätoista huoneistosta. Voi olla, että se kertoo minusta, mutta myös siitä, että ovet olivat auki ja naapurit tunsivat toisensa. Kynnys vierailla oli matala.

Toivottavasti yhteisöllisyys ja naapuruus toimivat myös nykyaikaistetussa unieni talossa. Niitä ei tekniikka korvaa. Vaikka jokaisella onkin omat telkkarit ja kaapeli-tv, voi ohjelmaa joskus silti katsoa naapurissakin, voihan?

Kommentoi