Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

BLOGIT | Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Terveiset revontulien ja kaamoksen kaupungista

Vietin talvilomaviikon Pohjois-Norjassa Tromssassa ja ihastuin kaupunkiin heti. Kaamos on tähän aikaan vuodesta jo päättynyt eli aurinko näyttäytyy ja valaisee upeat maisemat. Golf-virta tekee kaupungin ilmastosta lempeän huolimatta sen sijainnista pohjoisella leveysasteella 70.

Tromssan keskusta sijaitsee pienellä saarella mantereen ja hieman suuremman saaren välissä. Tromssan saari on noin 12 km pitkä ja 2 km leveä – lentokentältä voisi kävellä keskustan hotelleihin. Joka suunnassa näkyy lumisia vuoria ja vuonoja käytännössä silmän kantamattomiin – näkymät ovat aivan huikaisevat.

Tromssan keskustassa on vielä paljon omakotitaloja sekä puisia pienkerrostaloja ja rivitaloja. Uusia kerrostaloja rakennetaan jonkin verran, joten maisema tulee todennäköisesti kaupunkimaistumaan lähivuosina. Keskustasaarta kiertää vielä pitkä ja mäkinen hiihtolatu eli rakennettavaa maata riittää. Laskettelemaan tromssalaiset lähtevät kuulemma Suomen puolelle – omat rinteet ovat jyrkkiä ja lyhyitä.

Kuva: Kaisa Leiwo
Kuva: Kaisa Leiwo

Norjassa asunnon voi hankkia asunto-osuuskunnasta tai asunto-osakeyhtiöstä. Osuuskunta-asumisessa asunto-osuuskunnan jäsen saa epäsuoran omistuksen tiettyyn osuuskunnan omistamaan asuntoon sekä yksinoikeuden asua tuossa asunnossa. Asunto-osakeyhtiössä asukas on osakas, jonka osake antaa oikeuden vuokrata tiettyä kiinteistössä sijaitsevaa huoneistoa.

Vuokra-asumisen pelisäännöt ovat periaatteessa samankaltaiset kuin Suomessakin. Norjassa on huoneenvuokralaki, joka säätelee vuokra-asumista sekä vuokrauksen osapuolten oikeuksia aivan samoin kuin Suomessakin.

Tromssan köysirata oli parhaillaan huollossa joten parhaat kaupunkikuvat jäivät ottamatta. Ehkä se on hyvä syy palata tuohon upeiden maisemien kaupunkiin.

2 vastausta artikkeliin “Terveiset revontulien ja kaamoksen kaupungista”

  1. Aslak

    Itse kävin kesällä Skibotnissa asti. Olisi ollut enää noin 150km Trommsaan, vähä jäi kyllä harmittamaan


Kommentoi