Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

BLOGIT | Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Taittuuko korjausrakentamisen kasvu?

Taloudessa yleisesti kysytään nyt, onko talouskasvu taittumassa. Talousennusteet lupaavat tulevalle vuodelle hieman kuluvaa vuotta pienempää kasvua. Samanlaiset näkymät ovat Kiinteistöliiton tuoreimman korjausrakentamisbarometrin mukaan korjausrakentamisessa – barometri ennakoi korjaamiselle vain lievää kasvua vuodelle 2019 ja ensi sijassa pääkaupunkiseudulle.

Kiinteistöliiton mukaan korjausrakentamisen hiipuminen liittyykin vahvasti makrotalouden yleisiin tunnelmiin. Aikaisempina vuosina talouden yleisesti parantunut tilanne on helpottanut korjausrakentamista, mutta nyt tuota vetoapua ei ole enää luvassa.

Urakkatarjoukset ja lainansaanti tiukemmassa

Barometrissa ei sivuta osaavan työvoiman löytymistä rakennusalalla. Kun yksi barometrin tulos kuitenkin on, että taloyhtiöt saavat vähemmän urakkatarjouksia kuin aiemmin, herää vääjäämättä kysymys, näkyykö yleinen osaajapula myös taloyhtiöiden korjausrakentamisessa. Jos osaajia ei löydy, ei tarjouspyyntöihin voida vastata. Taloyhtiöiden korjausrakentaminen on kuitenkin oma kenttänsä ja edellyttää omanlaista osaamista, koska töitä tehdään pääsääntöisesti asiakkaiden kodeissa.

Myös lainansaantia koskevat tulokset ovat heikentyneet aiemmasta – yhä useampi taloyhtiö kokee, että rahoituksen saaminen on vaikeampaa kuin aiemmin. Lainatarjouksia – samoin kuin urakkatarjouksia – saadaan vähemmän kuin aiempina vuosina. Lainaehtojen heikentymistä odottaa lähes puolet kyselyyn vastanneista taloyhtiöiden hallitusten edustajista.

Lainan saamiseen vaikuttaa suuresti yhtiön yleinen tilanne ja sijainti. Kasvualueilla ja nousevan hintakehityksen alueilla lainansaanti on pääsääntöisesti helppoa. Muuttotappioalueilla sijaitseville huonokuntoisille yhtiöille lainan saaminen voi olla vaikeaa. Laskevat asunto-osakkeiden hinnat ovat suuri haaste korjausrakentamiselle ja erityisesti sen rahoitukselle.

Piharakenteiden ja putkistojen korjauksia työn alla ja suunnitteilla

Kuluvana vuonna taloyhtiöt ovat korjanneet erityisesti putkistoja ja piharakenteita. Samanlaisia suunnitelmia on myös seuraaville viidelle vuodelle. Rivitaloissa korjataan lisäksi yleisesti ulkovaippoja.

Sähköautojen latausjärjestelmiä suunnittelevien taloyhtiöiden osuus nousee vuosi vuodelta. Tänä syksynä jo lähes viidennes vastaajista kerto, että taloyhtiössä suunnitellaan sähköautojen latauspisteiden rakentamista.

Kommentoi