Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

BLOGIT | Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Salaojat ovat terveen talon rakennuspalikka

Kesämökillämme uusitaan parhaillaan salaojia – korjaus joka joudutaan usein tekemään myös asuinkerrostaloissa. Varsinkin ennen 1990-lukua rakennetuissa taloissa salaojaongelmat ovat yleisiä. Salaojat voivat olla jo alun perin puutteellisesti tehty tai ne voivat olla tukkeutuneet vuosien varrella.

Tyypillinen salaojaongelma on myös se, että ojia ei ole huollettu eikä tarkastettu ja niiden toiminta on vuosien varrella heikentynyt tukosten ja rikkoutumisten takia.  Salaojaputkiin on voinut syntyä painumia tai notkokohtia ja kasvillisuus on voinut tukkia tai liikutella putkia.

Mihin salaojia tarvitaan?

Rakennusten ympäri kulkee salaoja, joka estää veden tulon kellaritiloihin ja rakenteisiin ja ehkäisee sitä kautta myös routavahinkoja. Salaoja on maan alla kulkeva rei’itetty putki jota pitkin vesi virtaa poispäin rakennuksesta salaojakaivoon, viemäriin tai ojaan.

Salaojat ovat talon kunnon ja terveyden kannalta keskeisen tärkeät. Toimiva salaojajärjestelmä pitää rakennuksen pohjarakenteet ja perustukset kuivina. Salaojitus myös estää kosteuden pääsyn rakenteisin alakautta. Mikäli salaojat puuttuvat tai eivät toimi, voi liiallinen vesi päätyä rakenteisiin ja tuoda erilaisia kosteusongelmia.

Miten salaojien kuntoa voi arvioida?

Salaojaongelmia voi epäillä esimerkiksi silloin, kun talon sokkelissa on kalkkia, värimuutoksia tai hilseilyä. Jos kellarin ilma on tunkkaista ja kellarissa on kosteutta, voi olla syytä tarkistuttaa salaojat. Samoin silloin,  jos sade- ja sulamisvedet jäävät pihassa aina samaan paikkaan ja maa pysyy jatkuvasti märkänä.

Salaojien toimivuus kannattaa tarkistaa vuosittain. Salaojia voidaan tutkia ns tarkastuskaivojen avulla silmämääräisesti tutkimalla, laskemalla vettä järjestelmään tai kuvaamalla salaojat.

Sisäilmayhdistys suosittelee, että säännöllisten tarkastusten lisäksi salaojat olisi hyvä huoltaa 5-10 vuoden välein.  Tällöin salaojat huuhdellaan ja kuivataan ja mahdolliset pumppaamot huolletaan.

Salaojista kannattaa pitää huolta, ne ovat yksi terveen talon rakennuspalikka. Uponor markkinoi salaojatuotteitaan lauseella ”Terveellä talolla on kuivat jalat” – se on oikein hyvin sanottu.

Kommentoi