Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

BLOGIT | Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Nimi talon tekee – Takakirveen ja Kohmon taloista Kupittaan Joutseneen ja Westparkin Tammeen

Osallistuin viime viikolla Pyhän Katariinan historiakerhon tilaisuuteen, jossa Turun kaupungin kaavoitusarkkitehti Iina Paasikivi kertoi Turun nimistön historiasta. Tilaisuus oli tupaten täynnä eikä ihme – oli mielenkiintoista ja hauskaakin kuulla asuinalueiden historiasta ja nimistön alkuperästä.

Osoitenumerointi on Turussa otettu käyttöön ennen 1800 –luvun puoliväliä. Sitä ennen suunnistettiin pääasiassa talojen nimillä. Talojen nimet olivat ja ovat kuitenkin niin elinvoimaisia, että ne ovat jättäneet vahvan jäljen Turun nimistöön. Monen turkulaisen lähiön nimi juontaa alueella sijainneeseen taloon tai tilaan. Esimerkiksi ulkopaikkakuntalaisia huvittavat Takakirves ja Kohmo tulevat talojen nimistä – Kirves on ollut suuri maanomistaja Kaerlassa ja Takakirveen alue oli Kirveen talon takaosaa. Nykyisen Kohmon alueella on sijainnut ainakin Iso-Kohmon talo ja Vähä-Kohmon talo, joiden nimi on jäänyt elämään alueen nimenä. Kuuvuoren nimi tulee Kuuvuori –nimisestä torpasta. Niin ikään naurunpurskahduksia aiheuttava Palli ei ole kuitenkaan ollut tilan tai talon nimi – Palli ja Pallivaha ovat todennäköisesti saaneet nimensä siirtolohkareesta joka alueella sijaitsee. Lohkareen on perimätiedon mukaan heittänyt Nunnavuorella asuva jättiläinen, ja sen alla asusteli rosvoja.

Talojen nimet elävät Turussa edelleen vahvoina katuosoitteiden rinnalla – Poseidon, Jupiter, Regina, Albatross ja Sokerinranta ovat kaikki tunnettuja, eri aikakausien kerrostaloja Turussa. Kupittaan uudella alueella talot on nimetty lintujen mukaan, Mälikkälästä löytyy Westparkin eri puita. Niin uusien kuin vanhojen nimien soisikin näkyvän katukuvassa nykyistä enemmän – harvojen talojen kyljistä löytyy kylttejä, joissa nimi on mainittu.

Rakennukset ovat antaneet nimensä myös kaduille – esimerkiksi Sairashuoneenkadun alkupäässä on aikanaan sijainnut Turun varhainen sairaala ja Yliopistonkadun varrella yliopisto. Puutarhakatu on saanut nimensä alueelle suunnitellusta englantilaistyylisestä puutarhasta, joka ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Siitä jäi muistoksi ainoastaan kadun nimi.

Puutarhakatu 2 kyltti

Nykyisin katujen nimistössä pyritään yhtenevään linjaan siten, että esimerkiksi Itäharjulta löytyy kalevalaisia nimiä, Kupittaalta urheilun vaikuttajia, Vasaramäestä puita ja marjoja ja Lausteelta maistraatin virkoja muistona ajasta, jolloin maistraatin palttatila sijaitsi Lausteella.

Mikäli kiinnostuit oman alueesi nimistöstä, voit käydä Turun nimistökortistossa katsomassa, mitä tietoa sieltä löytyy. Nimistöhaku kertoo esimerkiksi, että Jösse Sako – joka on antanut nimensä varissuolaiselle kadulle – on ollut kaarinalainen isäntämies 1440 –luvulla.

Tiedätkö oman talosi nimen? Entä kadunnimen historian? Nimet kantavat mukanaan paljon historiaa ja ovat siinä mielessä kiehtovia. Minun talollani ei ole käytössä olevaa nimeä, mutta kesämökin nimi on Koivu. Nimen ovat antaneet isovanhempani sen yhden ainokaisen koivun perusteella, joka tontilla on alun perin kasvanut. Tuon koivun olemme joutuneet jo kaatamaan, mutta nimi pysyy ja vain paranee vanhetessaan. Sitä ei tulisi mieleenkään vaihtaa.

Kommentoi