Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

BLOGIT | Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Jokatalvinen muistutus

Huomasitteko, lumi ja jää tulivat? Molempia löytyy niin kaduilta, pihoilta ja jalkakäytäviltä kuin katoiltakin.  Jää on liukasta ja lumi putoaa katoilta alas. On taas se aika, kun jalankulkijan pitää tähytä niin ylös kuin alas kaupungilla liikkuessaan.

Vastuunäkökulmasta asia on kohtuullisen yksinkertainen. Kiinteistön omistaja – esimerkiksi taloyhtiö – vastaa siitä, että kiinteistön alueella on turvallista liikkua. Tämä on kuitenkin laiha lohtu sille, joka murtaa lonkkansa tai ranteensa liukkaalla pihalla kaatuessaan.

Miten ehkäistä vahinkoja?

Jokaisen meistä kannattaa katsoa jalkoihinsa ja katolle. Onko liukasta, näkyykö roikkuvaa lunta tai jäätä? Asianmukainen pukeutuminen ja kunnon jalkineet auttavat. Vaikka vastuu olisi kiinteistön, harmi ja riesa on kaatujan. Kannattaa siis itsekin koettaa välttää vaaratilanteita.

Taloyhtiön – siis hallituksen ja isännöinnin – tulee huolehtia talvikunnossapidosta. Kiinteistönomistajalla on ns korostunut huolellisuusvelvoite, eli sen on mahdollisesta vastuusta vapautuakseen pystyttävä osoittamaan huolellinen toiminta. Tämä voidaan osoittaa sopimuksilla sekä työkirjanpidolla josta nähdään, mitä ja milloin on tehty.

Käytännössä niin työt kuin lumi- ja jäätilanteen seurantakin hankitaan usein huoltoyhtiöltä. Tärkeää on, että kaikesta on sovittu ja tiedetään, kuka ja millä aikaviiveellä hoitaa niin tarkkailun kuin tarvittavat toimenpiteet. Sopimukset kannattaa laatia kattavasti ja huolella.

Talvikunnossapidon tärkeimpiä tehtäviä on katujen ja piha-alueiden auraus ja hiekoitus sekä lumen pudotus katoilta. Mikäli tarvittavia kunnossapitotöitä ei pystytä heti aloittamaan, aidataan vaaralliset alueet ja estetään jalankulkijoiden pääse liukkaalle kadulle tai putoavan lumen alle. Myös asukkaat voivat olla aktiivisia ja ilmoittaa liukkaudesta ja kattolumista yhtiön alueella.

Taloyhtiön tulee huolehtia, että sen vakuutusturva on kunnossa. Vakuutusehdoissa on eroja, joten niihin kannattaa perehtyä ja ymmärtää.

Nautitaan siis lumesta ja talvesta ja toivotaan, ettei sää vaihdu vesikeleihin. Huolehditaan myös turvallisuudesta – kuvan kyltin bongasin kadulta heti ensi lumien tultua.

2 vastausta artikkeliin “Jokatalvinen muistutus”

  1. kotikissa

    Miten vastuut yleensä menee, kun talolla on talonmies (kuukausipalkka) tai huoltomies (huoltoyhtiön laskutus)? Nopeat vaihtelut säätilanteessa, yön aikana voi olla pakkasta, plussaa, lunta ja vettä, kokonaisuus on kimurantti kun kysytään kuka maksaa pikkukengissä nilkkansa nyrjäyttäneen juhlijan sairaalareissun. Kesää ei saa millään hiekotuksella aikaiseksi.


    • Kaisa Leiwo

      Kiitos kommentista! Vastuut kannattaa sopia yksiselitteisesti sopimuksissa – silloin tiedetään kenen vastuulla mikäkin asia on. Vastuiden lisäksi tulee huolehtia vakuutusturvasta.


Kommentoi