Kaksi kerrosta valoa

BLOGIT | Kaksi kerrosta valoa

Sadepäivä Naantalissa

Sateinen sää laittoi helatorstain suunnitelmat uusiksi, ja mökkeilyn sijasta päädyimme viettämään sadepäivää Naantaliin. Vaikka harmaa ja tuulinen sää ei juurikaan innostanut ulkoiluun, olen tyytyväinen että päätimme lähteä kävelylle kauniiseen vanhaan kaupunkiin. Arjen kiireiden keskellä on rentouttavaa kun voi hetkeksi heittäytyä ihan turistiksi, antaa jalkojen viedä mihin huvittaa ja ihastella idyllisiä vanhoja taloja ja merimaisemaa. Ja kun on hetken saanut hengitellä raikasta meri-ilmaa, ei sadepäiväkään tunnu enää niin harmaalta.

Tunnelmallinen ravintola Valborg.

Rannassa ihmeteltiin laituriin saapuneita taloveneitä. Aika veikeitä!

Tämä suloinen pikku kioski on yksi lemppariasioitani Naantalissa. Tätä täytyy käydä aina ihastelemassa, ja napata mukaan jäätelö, jos ilma sallii.

Unto pääsi ensimmäistä kertaa mukaan haistelemaan vanhan kaupungin tunnelmaa.

Kesällä suunnitelmat ovat kovasti riippuvaisia vallitsevasta säästä, mutta pitäisi muistaa että kotiin ei tarvitse jäädä, vaikka aurinko ei paistaisikaan ihan täydeltä taivaalta. Tällä kertaa säästyimme sateelta ja tuulikin osottautui yllättävän leppeäksi, ja mikäli sadekuuro olisi pässyt yllättämään niin suuri osa kahviloista ja ravintoloista piti nytkin ovensa auki, enkä olisi pistänyt yhtään pahitteeksi jos olisimme joutuneet pitämään hetken sadetta katetulla terassilla kahvikupin äärellä.

Naantalin kaivohuone ja muut ravintolat näyttivät tänäänkin sen verran houkuttelevilta, että täytynee tulla taas viettämään muutama kesäilta Naantaliin. Vaikkei ole Turun jokirantaa voittanutta, niin Naantalin vanha kaupunki on kyllä aika kova vastus, ja ehdottomasti kesän ykköskohteita.

Ollaan me turkulaiset kyllä aika onnekkaita, kun tällaisia paikkoja on aivan kivenheiton päässä! Muutenkin tietysti, ja varsinkin näin kesäisin.

 

Kuvat: Juuli Kalliokoski

Kommentoi