Kaksi kerrosta valoa

BLOGIT | Kaksi kerrosta valoa

Kesäpäivä kotona

Tänään ollaan vietetty vapaapäivää ja kesäpäivää kotona. On ihanaa kun heti aamulla voi avata kaikki ikkunat ja nauttia viileästä ilmasta.Vapaapäivä tietokoneen ruudun ääressä ei tunnu niin pahalta, kun voi päästää kesän sisälle.

Viikonloppuna narsissit saivat väistyä kesäkukkien tieltä ja pelargoniat pääsivät paistattelemaan päivää ikkunalaudalle. Rakastan kaikenvärisiä pelargonioita ja ne sopivat mielestäni hyvin vanhaan puutaloon. Tällä kertaa nappasin mukaani vaaleanpunaisten ja valkoisten lisäksi klassisia kirkkaanpunaisia pelargonioita, niin kauniin värisiä.

Meillä pidettiin tällä viikolla pihatalkoot ja nyt piha on siistitty kesäkuntoon. Ihastelen aina näitä portsan kapeita puutalopihoja, joita reunustavat vanhat rönsyilevät puut. Pihat ovat kaikki niin erilaisia ja tunnelmallisia omassa persoonallisuudessaan. Meidän pihalla ihastelen aina tätä keittiön ikkunasta näkyvää tiiliseinää.

Olohuoneessa kaihtimet saivat nousta kokonaan ylös, ja sain vihdoinkin levitettyä pellavaverhot kunnolla ikkunan eteen, kun olohuoneen sähköpatterit sai viimeinkin laittaa pois päältä. Valo tulee niin paljon kauniimmin pellavaverhojen läpi ja verhot pitävät liian auringonpaisteen sopivasti ulkona. Sisätiloissa on ollut jo nyt jonkin verran lämmin, joten ikkunoiden auki pitäminen on tosiaankin tarpeellista.

Unton mielestä kesässä parasta on makoilla vilpoisalla sängyllä ikkunan alla ja kuunnella liikenteen ääniä ja lintujen viserrystä. Tai siis parastahan olisi kahlata meressä ja syödä kaislan juuria savisesta merenpohjasta, mutta olkoon tämä sitten toisiksi parasta…

Nyt olisi jo kova hinku mökille tekemään pihahommia, mutta viikonloput ovat sen verran täynnä muuta ohjelmaa, että mökkiviikonloput saavat vielä odottaa. Täytyy tyytyä pieniin päiväretkiin mökille ja keskittyä nauttimaan kesän alusta kaupungissa.

 

Kuvat: Juuli Kalliokoski

Kommentoi