Kaikki käsistäni

BLOGIT | Kaikki käsistäni

Kevään kunniaksi kotikeittiöstä: Kookos-jugurttijäätelö

Ah, kevät. Valoa, virkeämpiä aamuja – ja villejä mielitekoja.

Haksahdin edellissyksynä kokeilemaan erilaisia raakajäätelöitä. Jäätelömassan pohjana käytin kookosmaitoa ja -kermaa, johon lisäilin hedelmiä, marjoja ja erilaisia mausteita. Kaakaonibsit, raakakaakaojauhe ja raakalakritsijauhe toimivat nekin mallikkaasti tässä lajissa.

Kokeilukeittiön maisteluraadin arvion mukaan banaani-kanelijäätelö oli aika namia, samoin erilaiset pakastimentyhjennysoperaation yhteydessä duunaillut marjajäätelöt. Viinimarjoja käyttämällä tuli sekä herkun näköistä että makuista kotijäätelöä. Kyseisestä pinkistä jäätelöstä löytyy muuten kuva Instagramista @hannajuhala.

Jäätelön saa sopimaan sokerittomaankin ruokavalioon, jos sen makeuttaa hunajalla. Mutta koska yolo, kaikki keinot ovat jäätelön kyseessä ollessa sallittuja.

Kotijäätelössä nastaa on se, että joukkoon sopii melkein mikä tahansa hedelmä- ja marjarintaman tuote. Massaa voi muokkailla oman mielen mukaan loputtomasti, ja tekovaiheessa maistelemalla löytää omaan suuhun sopivimman sötkötyksen.

Jäätelömassan kanssa ei ole myöskään kiire, koska esimerkiksi lötkähtämisvaaraa ei ole. Massaa ei ole pakko vatkata tai kuohkeuttaa, riittää kunhan sekoittelee kaikki aineet vapaalla kädellä yhteen ja maistelee mennessään sopivan combon. Makeusaste onkin oikeastaan ainoa asia, mihin kannattaa vähän kiinnittää huomiota, koska jäätelö ei maistu kylmänä ihan niin makealta kuin huoneenlämpöisenä. Pikkuisen yliäitelä massa -> maistuvampi jäde!

Armottoman kokoinen pallo. Tai kaksi. Koska kohtuus on yliarvostettua ja elät vain kerran. Kuva ja teksti: Hanna Juhala
Armottoman kokoinen pallo. Tai kaksi. Koska kohtuus on yliarvostettua ja elät vain kerran. Kuva ja teksti: Hanna Juhala

Jäätelökone nopeuttaa herkun valmistumista, mutta ilmankin pärjää. Jäätelömassa kannattaa koneen puuttuessa kaataa laakeaan astiaan, niin se jäätyy nopeammin. Jäätymisen aikana massaa sekoitellaan muutamia kertoja oman viitseliäisyyden mukaan. Mitä enemmän jaksaa sekoitella, sitä ilmavampi jäde. Tai sitten voi päästää itsensä helpolla ja lusikoida massan suoraan jäätelömuotteihin tai pieniin silikonivuokiin ja unohtaa sekoittelut kokonaan.

Jäätelökokeilujen edetessä olen tuunannut pohjamassaa hieman. Pehmeämpää jäätelöä saa sekoittamalla kookosmaidon joukkoon mascarponea, tuorejuustoa, jugurttia tai rahkaa. Raakajäätelöstä ei tietenkään voida enää edellisten käyttämisen jälkeen puhua, mutta kotijäätelö nousi kyllä ihan uusiin sfääreihin tämän jatkokehittelyn tuloksena. Jälkkäripöydässä on nähty mm. Baileys-suklaajäätelöä, mustikka-mascarponejäätelöä ja sitruuna-lakritsijäätelöä. Oi syntiä!

Tässä sunnuntain kunniaksi ohje viimeisimpään jäätelövillitykseen:

 Kotitekoinen kookos-jugurttijäätelö

  • purkki jääkaappikylmää kookosmaitoa (pelkkä valkoinen osa)
  • purkki mascarponea
  • noin 4 dl maustamatonta jugurttia
  • pieni purkki vatkattua kuohukermaa
  • kookoshiutaleita
  • aitovaniljaa myllystä
  • vaniljasokeria
  • hunajaa
  • ruokosokeria maun mukaan

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon muut aineet. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita oman mielesi mukaan. Joukkoon sopivat myös esimerkiksi pakastevadelmat, suklaarouhe tai keksinmurut. Pakasta muotteihin tai laakeaan astiaan välillä sekoitellen, ja pyörittele jäätelökauhalla massasta palloja kun jäätelö on riittävästi jähmettynyt.

Kohtuus on menneen talven lumia – jäätelöähkyä sunnuntaihinne!

-Hanna

 

Kommentoi