Juurrutus

BLOGIT | Juurrutus

Talotohtori ja vanhan rakennuksen henki

IMGP2144

Perjantaina oli tilaisuus päästä kuulemaan rakennusperintöguruamme Panu Kailaa Turun Yliopistolla. Aiheena oli ”Miten aikaa säilytetään”. Talotohtorin puhujan lahjat eivät ole vuosien mittaan ruostuneet. Kaila on vangitseva puhuja, jonka esitelmiä voisi helposti kuunnella tuntikausia.

Tällä kertaa aihepiiri oli filosofisempi kuin yleensä. Historian oppiaineen järjestämässä luennossa pureuduttiin vanhan säilömisen ytimeen – mitä me oikeasti haluamme vanhoilta rakennuksilta, esineiltä tai vaikka raunioilta ja miten sen tulisi heijastua säilyttämistapaamme?

Jo antiikin Roomassa kiinnostuttiin raunioista ja kerättiin kreikkalaisia patsaita. Keskiajalla puolestaan kirkko halusi säilyttää Rooman antiikin rauniot voitonmerkkinä. Renessanssin aikana katsottiin että rauniot ovat todisteena yhteisön iästä ja ikä antaa kunnianarvoisuutta.

Vanhojen rakennusten, jäänteiden ja ympäristöjen arvostajat tiedostavat kuitenkin nimenomaan aidosti vanhoihin asioihin liittyvän erikoisen tunteen, tunnelman. Valistusajan filosofi Denis Diderot koki että rauniot herättävät suuria tuntemuksia, jotka juontuivat siitä että rauniot kertovat kaiken katoavaisuudesta. Vain aika on pysyväistä.

Vanhaa ei voikaan pitää väkisin hengissä ikuisuuksia. Esimerkkinä tästä nostettiin myös Roomasta löytyvä Tasson tammi. 1500-luvulla eläneestä runoilijasta muistoksi jäänyttä tammea yritetään pitää väkisin hengissä, niin että sen ympärille on tueksi rakennettu tiilinen muuri. Vaikka puu on enää hädin tuskin elossa.

IMGP1894
Mikä on raunioiden viehätyksen ydin? Katoavaisuuden havainnollistamisessako? Kuvassa Kuusiston piispanlinnan rauniot.

 

IMGP2146
Kaila sekä aidosti ja epäaidosti vanhat kirkon pylväät.

Kaila itse korostaa että aidosti vanha rakennus on dokumentti. Se sisältää tietoa, josta voimme oppia jotakin. Jos rakennuksen osia uusitaan, ne menettävät tämän arvon. Erästä venäläistä kirkkoa museoitiin ja restauroitiin samalla rankalla kädellä. Isoja osia kirkon rakenteista uusittiin. Kirkon pylväiköstä säästyi yksi alkuperäinen pylväs. Vain se yksi pylväs pystyy nyt toimimaan dokumenttina. Siitä voidaan tutkia, laitettiinko puu tyvipuoli ylös- vai alaspäin, mitä puulajia käytettiin tai kuinka tiheäsyistä se on. Muut pylväät ovat myöhempiä kopioita. Vaikka ne näyttävät samalta, ne eivät sisällä tietoa 1800-luvun rakennustavasta.

Rakennuksen alkuperäisiä osia pitäisi tämän ajattelun mukaan jättää mahdollisimman paljon uusimatta, antaen niiden rapistua. Kaila palasi raunioihin ja totesi että aidoin raunio on sellainen joka jatkaa rapistumistaan. Se hyväksyy ajan hajottavan vaikutuksen.

Missä määrin ja miten tätä ideologiaa haluaa soveltaa omaan asuntoonsa on sitten vaikeampi kysymys. Harva haluaa asua rapistuvassa rauniossa. Kuitenkin on myönnettävä, että jos esimerkiksi julkisivulaudoitus tai ikkunat uusitaan, talo menettää samalla jotakin oleellista. Talon iän saa antaa näkyä – kulumina ja rapistumina. Remontoidessa kannattaa aina edetä harkiten ja varoen. Jokaisen puretun osan mukana saattaa tulla heittäneeksi pois jotain, minkä merkitystä ei itse ymmärrä.

IMGP1116
Hyvin säilynyttä aitoa vanhan talon tunnelmaa Iso-Puolalassa.
IMGP2160
Omassa kodissa kannattaa vaalia alkuperäisiä pintoja, vaikka ne eivät olisikaan ihan ”viimeisen päälle”.

Kaikki kuvat: John Björkman

Kommentoi