Juurrutus

BLOGIT | Juurrutus

Savuisa lauantai

Nyt kun olemme kesämökinomistajia, on aika orientoitua mökkielämään. Siihen kuuluu oleellisesti grillaus ja savustus. Tavanomainen makkaroiden grillailu pallogrillillä on kuitenkin aika perusteellisesti koettu ja tekee mieli syventyä vähän laadukkaampaan ruoanlaittoon. Myöskin kun olemme pikkuhiljaa siirtyneet ostamaan kokonaisia lampaita, on pakkasessa paljon ruhonosia jotka vaatisivat edistyneempiä kypsytystaitoja.

Toiveisiini tuli vastaus kun näin ilmoituksen Miss Klose Smokery & BBQ:n grillaus- ja savustuskurssista Tortinmäessä. Olen fanittanut Miss Klosea siitä lähtien kun ensimmäisen kerran festareilla maistoin heidän savulihojaan. Suoraan sanottuna olen sen jälkeen ollut valmis menemään festareille vain saadakseni Miss Klosen sapuskaa, muusta ohjelmasta viis.

Viime lauantaina oli sitten hetki suunnata auton keula kohti Paattisten perämetsiä. Tortinmäkihän on nykyisin Turun, aiemmin Paattisten ja alun perin Maarian ”viimeinen peräkylä” ennen Kurjenrahkan takametsiä. Oikea paikka kokoontua syventymään amerikkalaisen barbequen ja lihansavustuksen saloihin, siis.

Vetäjinä toimivat Miss Klosen perustajat Kalle Kirstilä sekä Mika Huupponen, jotka kertoivat barbeque- ja savustushomman olleen alun perin rakas harrastus joka on sittemmin hieman lähtenyt käsistä. Päivän aikana kuultujen tarinoiden myötä tuli selväksi että kaksikko on kiertänyt Amerikan etelän peräkyliä varsin perusteellisesti päästäkseen sisään aitoon barbeque-kulttuuriin. Ja siihen toki päästiin sisälle, mikä saatiin kurssin aikana kokea ja maistaa. Lisäksi mukana remmissä oli vanha tuttuni kantrikokki Jani Rämö, hänkin Texasissa asunut ja oppia saanut.

Miss Klose -kaksikko Kalle Kirstilä ja Mika Huupponen kanan kimpussa.

 

Kurssilla oli käytössä monenmoista grilliä ja savustinta.

Yksi omista motiiveistani oli toki myös katsoa josko saisin apua mieltäni askarruttavaan kysymykseen, eli millaisen grillin tai savustimen hankkia torpalle.
Suomalaisen ”kahden minuutin makkaragrillaus”-tyylin vastapainona aito amerikkalainen barbeque on hidasta matalan lämmön savustusta ja grillausta eritoten suurille ja muuten hankalille ruhonosille kuten ribseille, sian niskalle tai härän rinnalle, eli brisketille, joka kruunasi lauantai-illan (tai yön) valmistuessaan yli 10 tunnin kypsytyksen jäljiltä. Tämähän kuulostaa aika samanlaiselta kuin toinen intohimoni eli ruoanlaitto leivinuunilla.

Tällaiseen grillaukseen ei tavallinen pallogrilli kelpaa – vai kelpaako? Itseasiassa laadukkaammat Weberin pallogrillit joissa on hyvä ilmavirran hallinta saivat kurssin vetäjiltä hyvät arvosanat ja osa kurssin ruoista valmistettiinkin sellaisissa.

Tarjolla oli kuitenkin erittäin vaikuttava grilli- ja savustinarsenaali. Oikea amerikkalainen barbeque tapahtuu paksusta metallista valmistetussa savustimessa. Erittäin massiivisessa sellaisessa (Miss Klose nimeltään, siitä firman nimi) kypsennettiin mm. illan brisketti. Tämä ei tietenkään ole tavallisen tallaajan käyttöön sopiva vaan ammattilaiskäyttöön. Sama pätee varmasti valtavan mustan rautamunan näköiseen lämminvesivaraajasta tuunattuun savustimeen.

Lisäksi oli öljytynnyristä tehtyä savustinta sekä erilaisia valmismalleja. Paikalle saapui myös juuri Suomeen myyntiin tulleen Ofyr-designgrillin edustaja. Ofyr on varsin erikoisen näköinen laitos, jossa polttopuille tarkoitetun grillisyvennyksen ympärillä oleva teräsrengas muuttuu paistolevyksi. Mielenkiintoinen tuttavuus mutta tällaiset kalliit design-tuotteet eivät ehkä ole ihan minun juttuni.

En lähde tässä sen tarkemmin avaamaan kurssin oppisisältöjä. Oleellista oli päästä aitoon barbeque- ja savustusprosessiin sisälle. Se on hidasta, hyvässä seurassa kaikessa rauhassa toteutettavaa ruoanlaittoa (kuten leivinuunikokkauksenkin kanssa, sen verran hidasta että kannattaa varata ruoanlaittoruokaa). Juuri sellaista mitä mökillä haluaa toteuttaa.

Välillä saunottiin, sai pulahtaa viereisen lampeen, ja sitten taas nautittiin pitkään kypsytettyjä herkkuja jostakin piha-alueella taukoamatta savuavista laitteista. Lopuksi sai äitienpäiväksi kotiin vietäväksi reilun annoksen kurssilla valmistettua lihaa, joka sai erittäin lämpimän vastaanoton meillä kotona.

Kurssi oli ehdottomasti osallistumisen väärti. Sen lisäksi että oli todella hauskaa ja pääsi vaihtamaan ajatuksia muiden hitaan ruoanlaiton ystävien kanssa, opin valtavasti uutta ja ennen kaikkea pääsin sisälle barbequen henkeen. Nyt pitäisi vain keksiä millainen grilli hankkia ja päästä torpalle treenaamaan savustustaitoja.

Esittelyssä Ofyr-grilli, jonka laidalla kypsennettiin perunoita suolapedillä.

 

Jani Rämö ja Mika Huupponen valmistelevat lihoja tarjoiltavaksi.

 

Tortinmäen metsiin oli loihdittu syvän etelän meininki.

 

Savustuksessa olevia lihoja kostutetaan välillä omenamehulla.

 

Kurssilla ei tarvinnut kärsiä nälkää!

 

Kaikki kuvat: John Björkman

Kommentoi