Juurrutus

BLOGIT | Juurrutus

Rautaöitä

2-puu Talvi saapui tällä kertaa pamauksella. Sitä ei ole voinut olla tuntematta kukaan, etenkään vanhassa puutalossa asuja.
Tällaisina päivinä on vanhassa talossa asumisen romanttinen puoli kaukana – tai ehkä joku sanoisi että siinähän se todellinen ”puutaloromantiikkaa” onkin, kun pitää villasukat jalassa värjötellä tulen edessä hampaat kalisten. Sisälämpömittari on käynyt pahimmillaan 14 asteessa mutta uuneja lämmittämällä sen saa helposti nostettua kutakuinkin mukavalle tasolle.
Talo lämpeää puulämmityksen lisäksi maalämmöllä, jota voi vielä tarvittaessa lisätehostaa sähkövastuksella. Näin kylmillä ei säästellä, vaan otetaan kaikki vaihteet käyttöön – sitä varten ne ovat.
Ankaran kylmiä päiviä ei kuitenkaan eteläsuomalaiseen talveen mahdu kovin montaa. Voisinkin kirjata ylös kuinka monena päivänä tänä talvena joudutaan pitämään sähkövastusta päällä.

Nämä pakkaset tuntuvat jotenkin erityisen ankarilta, vaikka mittari ei kuitenkaan ole kahteenkymmeneen miinusasteeseen vielä yltänyt. Tämä on neljäs talvemme talossa, ja edelliset kolme ovat olleet sekä pitkiä että kylmiä. Kuitenkin tuntuu että näin ei ole paleltanut sitten ensimmäisen talven 2010-2011, jolloin talo oli vielä vailla kakluunia.
Ehkä se johtuu vain siitä, ettei näin äkkiä tulleeseen kylmään ole vielä ehtinyt tottua. Sanotaan myös, että talven ensimmäinen ankara kylmä tulee sisälle (toisen kerran se tulee sisälle kun kevät alkaa lämmittää).
Yksi mahdollinen ero on myös se, että nyt ei ole juurikaan lunta. Edellisinä talvina kattoa on peittänyt paksu lumipeite, mikä on saattanut eristää lämpöä jonkin verran.

Eipä tässä auta kuin nauttia pakkasen tuomasta valoisuudesta ja kantaa lisää puita sisälle.

2-yrtti
Tästä kiviyrttipenkistä sai satoa vielä tammikuun alussa.
Nyt taitaa satokausi olla päättynyt.

 
IMGP0222
Näitä on saanut viime päivinä kantaa.

 
2-huurre
Ei tarvitse lämpömittaria nähdäkseen että kylmää on.

Kuvat: John Björkman.
 

2 vastausta artikkeliin “Rautaöitä”

  1. Satu

    Heippa!

    Kivaa tekstiä. Saattanee tämän talven yrmeä kalseus johtua paitsi lumettomuudesta myös siitä, että meri on ollut pitkään auki. Siksi myös käsittämättömän kaunis kuura joka paikassa.


  2. John Björkman

    Niin voi olla. Mutta on toisaalta ihan mukavaa saada vähän vaihtelua edellisten vuosien lumimassoille.


Kommentoi