Juurrutus

BLOGIT | Juurrutus

Mitä järkeä on autiotalon kunnostamisessa?

Viime postauksessa kerroin että olemme ryhtyneet autiotorpan kunnostusprojektiin. Tämä voi monen mielestä olla hullun idealistin hommaa. Ja sitä se tavallaan onkin. Autiotalon kunnostamiseen voi kuitenkin löytää myös järkiperusteita. Tässä muutama.

Autiotalon kunnostaminen on säästämistä. Tähän periaatteeseen pureuduin jo viime artikkelissa. Jos autiotalo on säilynyt ehjänä, se on mitä todennäköisemmin terve, käyttökelpoinen, aikaa kestänyt rakennus, joka toimii hyvin ilman ylenpalttista tekniikkaa. Uuden talon rakentaminen kuluttaa paljon resursseja. Vanhan talon purkaminen kuluttaa paljon resursseja. Säästämällä vanha talo voitetaan siis moninkertaisesti: aikaa, vaivaa, rahaa ja luonnonvaroja.

Taloudellista säästöä kyseenalaistetaan usein: ”Halvemmalla pääset kun purat ja rakennat uuden!” Huonoon kuntoon päässeen talon voi kuitenkin saada todella halvalla tai jopa pelkän tontin hinnalla. Silloin talo tulee maksamaan käytännössä vain korjausten verran.

Jos on silmää sille, mitä korjauksia talo välttämättä tarvitsee, voi muodostaa käsityksen siitä, mitä koko projekti voi tulla maksamaan. Kannattaa kutsua vanhoihin taloihin erikoistuneita korjausrakentamisen ammattilaisia auttamaan työmäärän arvioinnissa (mutta jos kutsuu ammattilaisen paikalle arvioimaan on myös reilua tarjota hänelle töitä). Riski se silti on. Yllätykset ovat erittäin mahdollisia.

Jos haluaa laittaa ”kaiken uusiksi” niin homma tulee tottakai maksamaan. Mutta säästävällä korjausrakentamisella säästää niin lompakkoaan kuin talon historiaa, joka onkin seuraava perustelu:

 

Autiotalossa on autenttista historiaa. Rakennusperinteen ystävät hakevat usein sitä autenttista vanhan talon tunnelmaa, joka löytyy vain alkuperäisistä säilyneistä rakennuksen yksityiskohdista. Ja rehellinen totuushan on, että meitä kiehtoo nimenomaan se vähän vanhempi historia. Jatkuvassa käytössä ollutta taloa on aika ajoin päivitetty, usein n. 20-30 vuoden välein; 1970-luvulle, 1990-luvulle, 2010-luvulle… vähemmän kiinnostavia aikakausia.

Historiallisten talojen rakastajat hakevat usein 1950-lukua ja siitä vanhempaa. Autioksi jääneestä talosta sen aidon, koskemattoman ja väärentämättömän historian voi vielä löytää ja kunnostaa. Sellaisen säilyttäminen on kulttuuriteko.

Torpan interiööri on jäänyt 1950-60-lukujen vaihteeseen. Helpoin ratkaisu on säästää se.
Torpan interiööri on jäänyt 1950-60-lukujen vaihteeseen. Helpoin (ja historiaa kunnioittavin) ratkaisu on säästää se.
Kivijalka on pysynyt tuulettuvana, millä on tärkeä rooli koko talon terveenä pysymiselle.
Kivijalka on pysynyt tuulettuvana, millä on tärkeä rooli koko talon terveenä pysymiselle.

Autiotalo on todennäköisemmin välttynyt ”peruspilaamiselta”. Jokainen rakennusperintöön perehtynyt tietää mantran ja aikarajan: talojen pilaaminen alkoi 1960-70-luvuilla. Panu Kaila on usein sanonut että 1970-luvulla tai sen jälkeen peruskorjatun vanhan talon hankkimista kannattaa todella harkita vakavasti. Siellä saattaa piillä mikä tahansa lukemattomista teknisistä ”innovaatioista”, jotka ovat sittemmin osoittautuneet katastrofaalisiksi vanhoille taloille sekä rakenteellisesti että niiden historialliselle ja esteettiselle arvolle: lateksimaalit, betonoidut sokkelit, muovimatot, mineraalivillat, lastulevyt, gyprocit, muovi- ja lasikuitutapetit, rakennusmuovit kaikissa moninaisissa muodoissaan, koteloinnit ja tuuletusraot, ikkunanvaihdot…

Ongelmahan on, että ”pilaamattomat” talot, joita ei olisi peruskorjattu 1970-luvun jälkeen, alkavat olla melko harvassa. Paljonko muka markkinoilla mahtaa liikkua asuttuja taloja, joita ei olisi uudenaikaistettu yli 40 vuoteen? (vinkki: jos sellainen sattuu kävelemään vastaan, se saattaa olla aarre.)

Paitsi jos ne on hylätty.

Oma projektitorppamme on korjattu viimeksi 1950- ja 60-lukujen taitteessa. Siihen ei ole vielä ehditty laittaa mitään näistä ongelmarakenteista. Pinnassa on perinteinen hengittävä punamultamaali. Julkisivun listat ja ikkunat on viimeksi vielä maalattu vanhan koulukunnan liituavalla öljymaalilla. Lattiat on vuorattu, mutta ei muovimatoilla vaan hengittävällä linoleumilla. Seinät on sisältä peitetty hengittävillä puukuitulevyillä ja paperitapeteilla. Ylä-ja alapohjat on eristetty puupurulla ja muulla orgaanisella aineella. Vintti on jätetty avoimeksi ja tuulettuvaksi.

Mökissä on hyvä hengittää. Seinät, lattiat ja katot ovat ryhdissään. Ikkunatkin ovat alkuperäiset ja pokat ehjät. Kyllä tämän pitäisi olla säästämisen arvoinen talo.

Kaikki kuvat: John Björkman

Kommentoi