Asuminen

ASUMINEN | Turun Sanomat |

Turvallisen grillaamisen vinkit

Kesä on täällä, joten on korkea aika kaivaa grilli esille. Ennen grillaamista on kuitenkin hyvä painaa mieleen muutamia pelisääntöjä itselleen, ettei grillaa makkaran sijaan omaa tai naapurin mökkiä. Suomen Palopäällystöliitto on koonnut vinkit turvalliseen grillaamiseen.

Yleiset pelisäännöt

  1. Tutustu aina ennalta grillin käyttöohjeisiin.
  2. Sijoita grilli palamattomalle alustalle, tuulelta suojaisaan paikkaan ja riittävän kauas palavista rakenteista.
  3. Huolehdi, etteivät lapset, kotieläimet tai ilolientä nauttineet aikuiset pääse kaatamaan grilliä.
  4. Valvo grilliä niin kauan, että se on jäähtynyt kunnolla.
  5. Varmista, että alkusammutusvälineet ovat aina ulottuvillasi.
  6. Kerrostalossa asuva – varmista taloyhtiönsäännöistä saako parvekkeella grillata.
  7. Grilli on hyvä huoltaa ja puhdistaa aina käytön jälkeen, sillä rasvaisiin ja huonokuntoisiin laitteisiin liittyy tulipalon riski.
  8. Huomioi, että ulkokäyttöön tarkoitettuja grillejä ei saa käyttää koskaan sisätiloissa.

Sähkögrilli

  • Tarkista, että sähköjohto ei ole rispaantunut ja että grilli on toimintakunnossa. Noudata edellä olevia yleisiä pelisääntöjä.

Perinteinen hiiligrilli

  • Anna sytytysnesteen imeytyä hiiliin ainakin viisi minuuttia ja sytytä vasta sitten tulitikuilla tai sähköisellä sytyttimellä. Näin vältät leimahdusvaaran ja säästät kulmakarvasi.
  • Kun grilliherkut ovat käristyneet mieleisiksi, niin laita grillin kansi kiinni ja avaa mahdolliset ilmanottoventtiilit. Anna hiilien palaa rauhassa loppuun.
  • Kerää jäähtyneet hiilet ja tuhka esimerkiksi kannelliseen metalliastiaan. Huomioi, että astiassa oleva tuhka voi pysyä kuumana jopa useamman vuorokauden ajan! Jos kaadat tuhkat luontoon, niin varmista, että ne ovat varmasti jäähtyneet kunnolla.

Kertakäyttögrilli

  • Kertakäyttögrilli on kätevä ottaa mukaan muun muassa piknikille, mutta varmistathan ennen käyttöä missä ja milloin saa grillata. Pelastuslain mukaan avotulta ei saa tehdä paikkaan missä on ilmeinen metsä- tai ruohikkopalovaara. Tämä tarkoittaa siis kieltoa käyttää esimerkiksi kertakäyttögrilliä. Kertakäyttögrillejä ei saa käyttää myöskään kaupungeissa tai yksityisillä maa-alueilla ilman maanomistan lupaa.
  • Kertakäyttögrillin foliopohja kuumenee merkittävästi, joten huolehdi, että se on irti alustasta.
  • Kuumaa kertakäyttögrilliä ei saa laittaa koskaan roska-astiaan! Huomioi, että jäähtyminen voi kestää jopa useita tunteja.

Kaasugrillit

  • Talven jälkeen on hyvä tarkistaa nestekaasupullon letkun kunto yksinkertaisella testillä: Taita oranssi kaasuletku u-lenkin muotoon ja katso näkyykö ulkokaaressa halkeamia. Jos halkeamia ilmestyy, niin letku on vaihdettava. Letkun vaihdon saa tehdä itse, mutta muissa kiinteissä asennuksissa tulee käyttää hyväksyttyä kaasuasennusliikettä.
  • Tarkista vaihdon jälkeen liitosten tiiviys ja pitävyys. Jos pullossa on painoventtiili, kokeile pullon ja paineensäätimen liitoksen pitävyyttä nostamalla pulloa liitoskohdasta.
  • Muistathan, että kotona tai kesämökillä nestekaasua saa säilyttää enintään 25 kg ja pulloja ei saa varastoida kellarissa tai yhteisissä ullakkotiloissa.
  • Nestekaasupullon lämpötila ei saa myöskään nousta yli 50 asteen, joten älä säilytä pulloa esimerkiksi aurinkoisella parvekkeella tai seinustalla.
  • Sulje kaasupullon venttiili aina käytön jälkeen.

Kommentoi