Asuminen

ASUMINEN | Mervi Luotonen |

Kiinteistönvälittäjät: Asuntokauppa vilkastuu Turun seudulla entisestään

Paikalliset kiinteistönvälittäjät tiivistävät harvinaisen yksimielisinä, että juuri päättynyt vuosi oli asuntokaupassa vahvaa kasvun ja luottamuksen aikaa. Alkaneesta uudesta kaudesta he odottavat Turun talousalueella vähintäänkin yhtä vilkasta. Kovinta kysyntä on uusista ja ei-remontoitavista kohteista.
Kysyimme seutukunnan välittäjiltä asuntokaupan vireestä: millainen oli päättynyt vuosi ja mitkä ovat näkymät alkavaan vuoteen.

Kiinteistönvälittäjä LKV, YKV Pasi Pitkänen Turun Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV:stä tiivistää, että Turun keskustan asunnoissa kauppa käy parhaillaan vilkkaana.
– Keskusta-asunnoista kova kysyntä, niin kerrostaloista kuin puutalohuoneistoista. Muuallakin kauppa käy, mutta myyntiajat ovat pidempiä, hän jatkaa.

Pitkäsen mukaan yhtiöissä, joihin on tulossa suuria peruskorjauksia, on vaikea myydä koteja, varsinkin silloin, jos ei vielä tiedetä aikataulua eikä kustannusarviota.

Pasi Pitkänen sanoo, että asunnon myynnissä tärkeintä on se, että hinta on markkinatilanteeseen nähden oikea ja että myytävän kohteen tiedot ovat ajantasalla.
– Ensivaikutelma asunnosta saadaan kuvien kautta, joten markkinoinnissa käytettävien kuvien on syytä olla hyvälaatuisia ja realistisia.  Asunto on myös hyvä siivota kunnolla. Pienikin stailaus ja turhien tavaroiden poistaminen vaikuttavat asunnosta saatavaan vaikutelmaan, Pitkänen listaa.

Hän neuvoo, että suuria remontteja ei tarvitse tehdä.
– Riittää, että tekee tarvittaessa pientä siistimistä esimerkiksi lattialistoissa ja repsottavissa tapeteissa.

Asuntokaupan vire: millainen oli päättynyt vuosi, mitkä ovat näkymät alkavaan vuoteen?

NÄITÄ KYSYIMME:

1. Miten kuvailisit vuoden 2017 asuntokauppaa, millainen päättynyt vuosi oli?

2. Millaiset asuntokaupan näkymät ovat juuri nyt?

3. Millaisia odotuksia sinulla on koko tähän vuoteen?

4. Millaiset asunnot käyvät parhaiten kaupaksi?

5. Millaiset kodit eivät juuri nyt ole kysyttyjä?

6. Millaiseksi arvioit asuntojen hintakehitystä tänä vuonna? Ovatko hinnat nousussa vai laskussa?

7. Missä päin Turkua / Turun lähiseutua myynti onnistuu nyt parhaiten, missä se takkuaa?

8. Onko jotain erityistä, mitä haluaisit nostaa asuntokaupasta esiin?
 

”Helsingin vaikutus kasvaa Salossa.”

Olli Lehti. Hallituksen puheenjohtaja Kiinteistökolmio Oy LKV, Salo.

1. Asuntokauppa on selkeästi kasvanut osaltamme.

2. Uudiskohteet käyvät hyvin kaupaksi. Meillä on Salon suurin kerrostalokohde myynnissä ydinkeskustassa osoitteessa Horninkatu 9, ja siinä kauppa käy hyvin. Samoin on tilanne Kaarinan Piikkiössä, jossa meillä on kaksi uudisrivitaloa myynnissä. Asuntokauppa on vilkastunut selvästi, ja yritystilojen kysyntä on Salossa hyvä. Siinä näkyy selvästi niin pääkaupunkiseudun kuin Turun alueenkin vetovoiman laajentuminen Saloon.

3. Vuosi tulee toteutumaan edelleen kasvavana.

4. Uudiskohteiden lisäksi omakotitalojen kauppa on vilkastuu.

5. Vanhemmat rivitalot eivät tahdo Salossa liikkua siihen tahtiin kuin niitä tulee myyntiin.

6. Salossa hintataso on jo lähtenyt nousuun useamman vuoden laskevan hintakehityksen jälkeen.

7. Salossa uudiskohteet, keskustan kerrostalot käyvät kaupaksi, Piikkiössä rivitalot ja muutkin kohteet käyvät hyvin kaupaksi. Salossa yritystilat myös vuokrauksen osalta ovat vahvasti vilkastuneet.

8. Helsingin vaikutus kasvaa Salossa. Hintataso, työn muutos ja hyvät yhteydet tukevat tätä kehitystä. Sijainnin ja alueen palveluiden merkitys kasvavat. Keskeistä on Salossa se, että kyläkoulujen ja kuntakeskusten kouluja ja päiväkoteja pidetään yllä ja kehitetään oppimisympäristönä. Sillä on suurin vaikutus muuttohalukkuuteen ja työpaikkojen sekä investointien kehitykseen. Salon profiloitumisen lapsiystävällisenä koulukaupunkina soisi jatkuvan.

”Uskon, että alkanut vuosi on hyvin samankaltainen kuin viime vuosi.”

Jethro Rostedt. Toimitusjohtaja, Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy.

1.Vuosi 2017 oli vähintäänkin hyvä. Asuntokauppa kävi ja pitkään kadoksissa olleet ensiasunnon ostajatkin löysivät taas tiensä asuntomarkkinoille. Tämä on asuntokaupan sujuvuuden kannalta välttämätöntä.

2. Tämä vuosi näyttää myös hyvältä. Turun talousalueen tilanne on hyvä, ja Turku menee eteenpäin. Tämä tarkoittaa aina vilkasta asuntokauppavuotta.

3. Olemme kaavailleet noin neljän prosentin kasvua.

4. Kuten jo vuosikausia, pienet asunnot. Yksiöt sekä kaksiot. Lähiöissä myös isommat.

5. Todella suuret, yli 300 neliömetrin omakotitalot.

6. Hinnat tulevat nousemaan, mutta vain hieman.

7. Parasta myynti on keskustan alueella, erityisesti itäisessä keskustassa. Hitaimmin asuntokauppa käy nyt Jäkärlän alueella.

8. Uskon, että alkanut vuosi on hyvin samankaltainen kuin viime vuosi.

”Asuntokauppavuosi 2017 jäi mieleen kasvun ja luottamuksen vuotena.”

Mikko Halme. Myyntijohtaja, LKV, Huoneistokeskus Oy.

1. Asuntokauppavuosi 2017 jäi mieleen kasvun ja luottamuksen vuotena. Ihmiset uskalsivat tehdä ratkaisuja.

2. Kirkkaan valoisat. Odotukset ovat vanhojen asuntojen kauppamäärässä edelleen kasvavat. Vuodesta näyttäisi tulevan myös vilkas asuntorakentamisen vuosi.

3. Odotan positiivisen kiireistä kauppavuotta.

4. Tilastollisestikin kaksioita myydään eniten, sillä kaksioiden osuus vanhojen kerrostaloasuntojen myynnistä on noin 47 prosenttia. Pienten kolmioiden kysyntä on myös yltynyt viime aikoina.Ennustaisin alkavana vuonna kysynnän kasvavan myös keskustaa kauempana olevissa alueissa, kuten vaikkapa Iso-Heikkilä tai Luolavuori.

5. Kodit, jotka sijaitsevat kaukana ytimestä sekä ovat huonossa kunnossa. Täysin remontoitavien talojen myyntiajat ovat yleensä pitkiä.

6. Odotan maltillista nousua. Yleisesti uudet asunnot alueella nostavat alueen keskihintoja, eli kun melko uutta rakennuskantaa tulee ns. vanhoina asuntoina myyntiin tietyllä alueella, nousevat myös vanhojen asuntojen keskineliöhinnat.

7. Myynnillisesti hyviä ja melko likvidejä alueita ovat keskusta, Martti, Telakkaranta, Hirvensalo, Portsa ja Raunistula. Ajoittain haasteita on ollut kauempana ytimestä olevilla alueilla ympäristökunnissa.

8. Alueet ja kohteet vaihtelevat paljon, liikaa ei kannata yleistää. Nuorten aikuisten yleinen ja kasvava vuokralla asuminen näkyy koko ajan enemmän ja pienten vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen määrä kasvaa. Rakentaminen painottuu pieniin huoneistoihin.

”Sijoituskäyttöön sopivista on edelleen pulaa.”

Janne Salminen. Toimitusjohtaja, LKV, Kiinteistömaailma I Verdulo Oy LKV.

1. Kaupankäynti piristyi selkeästi verrattuna vuoteen 2016. Selvästi näkyy ostajien aktiivisuus, ostajat ovat olleet liikkeellä jo loppuvuodesta 2015 alkaen. Moni myyntiä harkitseva kuitenkin tuntuu lykkäävän päätöksiä, ja se näkyy tarjonnan supistumisena. Ainakin osin tämä johtunee siitä, että myyjät eivät ole sisäistäneet mahdollisuuksia hyviin ja nopeahkoihin kauppoihin.

2. Positiiviset. Turun alueen hyvä taloudellinen vire yhdistettynä edelleen jatkuviin ”nollakorkoihin” luo hyvät edellytykset
aktiiviselle kaupankäynnille. Osin on myös syntynyt patoutunutta kysyntää parin viime vuoden osalta.

3. Uskon uusien asuntojen kaupan jatkuvan hyvällä tasolla ja käytettyjen osalta selkeää nousua.

4. Sijoituskäyttöön sopivista on edelleen pulaa. Hyväkuntoiset perheasunnot liikkuvat myös vilkkaasti.

5. Oikein hinnoiteltu asunto saadaan kyllä myytyä Turun alueella. Haastetta tuovat asunnon huono kunto yhdistettynä mittaviin korjausvelkoihin.

6. Loivaa nousua on odotettavissa kautta linjan.

7. Turku ja ympäristökunnat ovat nyt vetovoimaisia kauttaaltaan.

8.  Tonttikauppa on jälleen alkanut käydä ja se kertoo ihmisten luottamuksesta omaan talou-teen sekä asuntomarkkinoiden piristymisestä yleensäkin.​

Asuntonäytöissä riittää nyt väkeä.
Asuntonäytöissä riittää nyt väkeä.

”Uusia kohtuuhintaisia perheasuntoja pitäisi olla enemmän tarjolla.”

Jaakko Kaitanen. Toimitusjohtaja, Bravo Yhtiöt Oy.

1. Liikehdintä on ollut edellisvuosiin verrattuna parempaa, joka on näkynyt pienenä piristymisenä kaupankäynnissä. Kilpailu on koventunut alalla.

2. Näkymät ovat hyvät. Uusia kohtuuhintaisia perheasuntoja pitäisi olla enemmän tarjolla. Uudet asunnot ovat hinnaltaan tässä kohderyhmässä tosi lähellä käytettyjä.

3. Uskon, että kaupankäynti pysyy jokseenkin samalla tasolla.

4. Uudet ja ei-remonttia vaativat asunnot.

5. Vanhat omakotitalot ja remontoitavat perheasunnot.

6. Molempia tapahtuu. Osassa asunnoissa on selkeä lasku paine (liikaa remonttia), toisissa taas hinta nousee.

7. Kauppa käy Hirvensalossa ja Länsikeskus/Ikea -alueella. Kauppa takkuaa remontoitavissa omakotitaloissa.

8. Ostajat ovat laatutietoisempia. He vaativat asunnolta enemmän koko ajan.

”Aurajoen ja keskustan puistojen läheisyys kiinnostaa asiakkaita kovasti.”

Mikko Mannila. Kiinteistönvälittäjä LKV, yrittäjä, Sp-Koti Välitysliike Turku Oy LKV.

1. Turun talousalueella tehtiin kauppoja melko samaan tahtiin kuin viime vuonnakin. Erityisesti uudiskohteet sekä remontoidut asunnot kiinnostivat asiakkaita.

2. Näkymät ovat Turun talousalueella erinomaiset. Uskon, että tämä vuosi on vähintään yhtä hyvä kuin päättynyt.

3. Luotan, että positiivinen vire asuntomarkkinoilla jatkuu myös tänä vuonna.

4. Keskustan remontoidut asunnot sekä uudiskohteissa niin kerrostalot kuin rivitalotkin ovat haluttuja tällä hetkellä. 

5. Lähiöiden suuret kerrostalo- sekä rivitaloasunnot, joissa on tulossa esimerkiksi putkistosaneeraus tai muita isompia taloyhtiön remontteja. Ylisuuret vanhemmat omakotitalot, jotka ovat remontin tarpeessa, ovat myös haasteellisia kohteita saada kaupaksi.

6. Keskustassa / keskustan tuntumassa on hintakehitys positiivinen, mutta lähiöissä hintojen positiivinen kehitys on hyvin maltillista, jos sitä on lainkaan.    

7. Aurajoen ja keskustan puistojen läheisyys kiinnostaa asiakkaita kovasti. Uudet asuinalueet, kuten Kakolanmäki, ovat kovassa huudossa. Samoin aivan ydinkeskustan asunnot. Enemmän kaupankäyntiin vaikuttaa asunnon ikä, koko ja kunto kuin se, missä se sijaitsee. 

8. Asiakkaat eivät ole enää valmiit tekemään ostettavaan asuntoon remontteja kuten aikaisempina vuosina. Nyt halutaan muuttaa valmiiseen kotiin. Lapsiperheet, jotka haluavat asua keskustassa palveluiden lähellä perinteisen omakotitaloasumisen sijasta, ovat myös lisääntyneet. 

xxx

”Isoista kalliista omakotitaloista on vähän kysyntää ja kohteista, joihin pitää tehdä suuria remontteja.”

Timo Riski. Kiinteistönvälittäjä YKV, Kiinteistötoimisto Optimiasunnot Oy LKV.

1. 2017 oli kohtuullisen vilkas vuosi, kauppa kävi hyvin, sijoitusasuntojen kauppa edellisiä vuosia vilkkaampaa. Myyntiajat olivat lyhyempiä kuin esimerkiksi 2016.

2. Vuodenvaihde on yleensä melko hiljaista aikaa, mutta alkuvuodesta kauppa vilkastuu, kuten aiempinakin vuosina.

3. Suhteellisen vilkasta aikaa on odotettavissa,  kauppamäärät lisääntyvät ja myyntiajat pysyvät kohtuullisina.

4. Parhaiten menevät kaupaksi muuttovalmiit, äskettäin remontoidut tai uudemmat asunnot sekä  pienet asunnot varsinkin Turun keskustasta ja opiskelupaikkojen läheltä, etenkin yhtiöistä, joissa suuret remontit on tehtyinä.  Uudehkot omakotitalot ovat kysyttyjä.

5. Isoista kalliista omakotitaloista on vähän kysyntää ja kohteista, joihin pitää tehdä suuria remontteja.

6. Pienoista 3–4 prosentin nousua hinnoissa uskoisin olevan tulossa Turun talousalueen hyvistä kasvunäkymistä johtuen.

7. Turun ruutukaava-alueella ja palvelujen lähellä kauppa käy parhaiten. Ympäristökunnista Lieto ja Kaarina ovat kysytyimpiä. Kohteissa, joissa palveluja ei ole lähellä, myynti takkuaa.

8. Asuntojen oikea hinnoittelu takaa onnistuneen kaupan. Netissä  asuntokauppiaiden seassa on torkkupeittojen ja kukkien/keppojen kauppiaita.

”Asuntokauppa on voimakkaasti kahtia jakautunut.”

Arto Koski. Kiinteistönvälittäjä LKV, partner, Huoneistomarkkinat OY LKV.

1. Kauppa kävi hyvin ja kuluttajilla on vahva luottamus omaan talouteen.

2. Lounais-Suomen erittäin positiiviset talousuutiset pitävät kaupan käynnin virkeänä. 

3. Vähintään 10 prosentin kasvu.

4. Keskusta-alueen asunnot ja uudistuotanto, sekä pienet asunnot (1–2h+k) myös keskustan ulkopuolella.

5. Asunto-osakkeissa lähiöasunnot, joissa taloyhtiöön on tulossa isoja remontteja ovat haasteellisempia sekä peruskorjausta vaativat omakotitalot. Molemmat edellämainitut kohdetyypit menevät kaupaksi, kunhan kohde hinnoitellaan oikein.

6. Keskustan pienten asuntojen hinnat nousevat edelleen 4–5 prosenttia, lähiöiden ja perheasuntojen hintataso pysyy ennallaan tai nousee hieman.

7. Keskusta ja alueet, missä on riittävästi uudistuotantoa, esimerkiksi Skanssin alue vetää hyvin. Myynti on hitaampaa kohteissa/alueilla, missä ei ole selkeää visioita tulevaisuudesta.

8. Asuntokauppa on voimakkaasti kahtia jakautunut; tietyntyyppisistä asunnoista on ylitarjontaa ja toisaalla on niukkuutta. Nyt on paras hetki vaihtaa/ostaa uusi koti, jos se on ajankohtainen. Näillä talousuutisilla on turha jäädä odottelemaan parempia aikoja.

”Asuntokaupassa patoutunut asuntojen kysyntä lähtee vilkkaaseen nousuun.”

Satu Astala. Toimitusjohtaja, Turun Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy.

1. Turun seudun ja Varsinais-Suomen hyvät talousnäkymät ovat siivittäneet myös asuntokauppaa, mutta erityisesti uudistuotannossa sijoittajavetoinen kaupankäynti näkyy. Keskustan kerrostalot ovat olleet erityisessä suosiossa, ja niistä on paikka paikoin pulaakin kysyntään nähden.

2. Asuntokaupassa patoutunut asuntojen kysyntä lähtee vilkkaaseen nousuun. Tunnelmat ovat positiiviset ja asuntojen hankinta kiinnostaa.

3. Vuodesta tulee vilkas, viime vuotta vilkkaampikin, hienoisesti kasvanut kysyntä aiheuttaa hinnanousua ja mahdollisia myyntiaikojen lyhentymisiäkin.

4. Kerrostaloyksiöt ja -kaksiot näin talvisaikaan, ja keväällä alkaa omakotitalojen paras myyntiaika. Asunnon hyvä kunto on selkeä myyntivaltti.

5. Suuret ja energiatehottomat omakotitalot.

6. Hienoista nousua, joillakin alueilla jopa huomattavaa nousua. 

7. Itäinen keskusta ja jokiranta sekä Kupittaa kiinnostavat ihmisiä eniten, ja takkuamista näkyy eniten lähiöissä sekä lähiseutujen haja-asutusalueilla.

8. Keskustan kohtuuhintaiset asunnot sekä yksilölliset puutaloasunnot ovat hyvin haluttuja.

”Korostaisin välittäjien ammatillista moraalia ja velvollisuuksia asiakkaita kohtaan.”

Sari Kuusisto. LKV, yrittäjä, IN LKV Oy.

1. Kauppa kävi erittäin suotuisasti läpi vuoden. Oikea hinnoittelu heti ulos tullessa on äärimmäisen tärkeää. Uudistuotanto veti huikean hyvin, mutta niiden ostajat ovat monessa projektissa isoja sijoittajia, jotka ostavat ns. salkkuun jopa kymmeniä huoneistoja heti, kun markkinointi alkaa. Ensiasunnon ostajien määrää olisi voinut olla mahdollista kasvattaa tuntuvasti.

2. Uskon vuodesta tulevan jälleen edellistä parempi. Hinnat ovat vielä kohtuullisella tasolla, kuten myös lainojen korot.

3. Niin odotukset kuin tavoitteet ovat jälleen entistä korkeammalla.

4. Hyväkuntoiset talot hyviltä sijainneilta. Myös taloyhtiöiden kuntoon kiinnitetään enenevässä määrin huomiota ja ns. korjausvelkaa osataan jo välttää. Selkeää kasvua tuntuu löytyvän pitkästä aikaan myös taajamien ulkopuolelta, sillä nuoret ovat jälleen oppineet arvostamaan myös väljyyttä kodin ympäristössä, luonnon tarjoamia lisäetuja sekä luonnollisesti edullisempaa hintatasoa.

5. Taloyhtiöiden huoneistot, joissa yleiset korjaustarpeet on pahasti laiminlyöty. Myös ylisuuret vastikkeet ovat todellisia haasteita hyvänkin huoneiston markkinoinnissa. Omakotitaloissa arvostetaan edullisia asuinkustannuksia ja nykyaikaista arkkitehtuuria sekä vanhemmissa taloissa dokumentoitua kunnossapitoa.

6. Arvioisin hintoihin tulevan maltillista nousupainetta. Varsinkin uudistuotannon ja käytettyjen asuntojen välinen hintaero jättää nousumahdollisuuksia juuri käytettyjen asuntojen puolelle.

7. Tällä hetkellä liikkuvat jälleen myös 10–30 kilometrin säteellä olevat kohteet Turusta. Keskusta jatkaa vetovoimaisena, ja takkuilu on pahinta huonosti hoidetuissa lähiöhuoneistoissa sekä runsaasti korjausta vaativissa omakotitaloissa.

8. Korostaisin välittäjien ammatillista moraalia ja velvollisuuksia asiakkaita kohtaan.

Erityisen kysyttyjä ovat Turun keskustan pikkukodit sekä kohtuuhintaiset perheasunnot.
Erityisen kysyttyjä ovat Turun keskustan pikkukodit sekä kohtuuhintaiset perheasunnot.

”Yksiöt ja kaksiot keskustan kauniista kivitaloista ja Portsan puutaloista löytävät uuden omistajan nopeasti.”

Niina Kuusisaari. Aluejohtaja, LKV, Bo LKV Turku Oy.

1. Vuonna 2017 asuntokauppa oli vilkasta Turussa. Kysytyimmät asunnot löytävät uuden omistajan monesti jo ennen ensinäyttöä. Myyjien ja ostajien avuksi on tuotu hienoja, uusia palveluita. Muun muassa Sneak Peek -palvelumme on herättänyt runsaasti mielenkiintoa.

2. Odotamme innolla alkuvuoden ja kevään asuntokauppaa. Ostajia on hyvin liikkeellä ja houkuttelevia kohteita tulossa myyntiin. Asuntolainojen korkoihin ei näyttäisi olevan tulossa merkittävää korotusta ja omiin koteihin sijoitetaan rahaa mielellään.

3. Uskon, että asuntokauppa tulee jatkumaan virkeänä Turussa läpi vuoden. Ostajat ja myyjät ovat hyvin valveutuneita.

4. Yksiöt ja kaksiot keskustan kauniista kivitaloista ja Portsan puutaloista löytävät uuden omistajan nopeasti. Uudehkot omakotitalot palvelujen läheisyydessä ja lyhyen ajomatkan päässä keskustasta ovat hyvin kysyttyjä. Ostajat arvostavat luontoa ja veden läheisyyttä. Näiden takia ollaan valmiita lähtemään hiukan pidemmälle keskustasta.

5. Vanhat omakotitalot ympäristökunnista ja kaukana palveluista. Myös suuriin remontteihin valmistautuvat taloyhtiöt, joissa remonttikustannukset eivät vielä ole tiedossa, ovat haastavia myyntikohteita.

6. Hinnat ovat edelleen hienoisessa nousussa.

7. Keskusta, Kupittaa ja Portsa ovat pienempien talouksien suosiossa kuten aiemminkin. Lapsiperheet arvostavat muun muassa Hirvensaloa.

8. Ensiasunnon ostajia on ollut hyvin paljon liikkeellä. Nuorilla on luottamusta Turun vetovoimaisuuteen, ja se näkyy asuntomarkkinoilla.

”Toimeksiantajat ovat alkaneet kiinnittää huomiota välittäjän koulutukseen/ammattitaitoon.”

Jari Viherlampi. YKV, LKV, Kaupanvahvistaja, IAT, lautamies, mmt. uskottu mies, Kiinteistönvälitys Jari Viherlampi Oy LKV.

1. Vuosi 2017 oli oikein hyvä. Varsinais-Suomen positiivinen taloudellinen vire alkoi näkyä asuntokaupassakin heti alkuvuodesta. Tähän vuoteen oli selvästi patoutunut asunnonvaihtotarpeita, jotka toteutuivat, kun siihen oli talouspoliittiset mahdollisuudet.

2. Helmikuun puoleenväliin on yleensä aika hiljaista.

3. En asettanut päättyneelle vuodelle korkeita odotuksia, joten odotukset ylittyivät selvästi.

4. Pienet keskusta-asunnot ovat menneet hyvin ja nopeasti kaupaksi. Yksiöt ja kaksiot lähiöissäkin ovat löytäneet uudet omistajat kohtuuajassa. Omakotitalotkin ovat vaihtaneet omistajaa paremmin.

5. Kalliit erityiskohteet eivät vielä käy oikein hyvin kaupaksi.

6. Keskusta-asunnoista on saatu selvästi parempia hintoja kuin parina viime vuotena. Muualla hinnat ovat pysyneet kutakuinkin samalla tasolla.

7. Pienet keskusta-asunnot menevä nopeasti kaupaksi. Kun  mennään asemakaava-alueen ulkopuolelle, myynti takkuaa.

8. Toimeksiantajat ja ostajat ovat olleet kauttaaltaan positiivisella ja hyvällä mielellä liikkeellä koko tämän vuoden. Tämän soisi jatkuvan tulevana vuotenakin. Toinen tärkeä asia on, että toimeksiantajat ovat alkaneet kiinnittää huomiota välittäjän koulutukseen/ammattitaitoon, eivätkä niinkään ensimmäisenä välityspalkkioprosenttiin.

”Ylihintaiset kodit eivät ole milloinkaan ostajien suosiossa, eivät nytkään.”

Jukka Alanko. Kiinteistönvälittäjä, Kiinteistönvälitys Alanko Oy, Salo.

1. Vuosi oli kohtuullisen hyvä ja miellyttävää oli se, että kaikkia asuntotyyppejä meni kaupaksi. Myös rantakiinteistöjen kauppa piristyi kesän jälkeen, samaten toimitilojen kysyntä.

2. Nyt on hyvä aika ostaa, joten näkymät ovat positiiviset.

3. Odotan kauppojen lukumäärän hieman kasvavan.

4. Kaikilla asuntotyypeillä on kysyntää, mutta ehkäpä uudehkoilla huoneistoilla ja taloilla on eniten kysyntää.

5. Ylihintaiset kodit eivät ole milloinkaan ostajien suosiossa, eivät nytkään.

6. Otaksun hintatason pysyvän jotakuinkin samalla tasolla, hienoinen nousu on mahdollista.

7. Vastaan Salon tilanteen osalta. Turussa myymme oikeastaan vain uusia taloja ja huoneistoja, joten kokonaiskuvaan en ota kantaa.

8. Omistusasunto on kaikkien tutkimusten mukaan edullisin tapa asua, eikä tutkimuksissa ole huomioitu hinnannousua.

Uudet asunnot tahdittivat kaupankäyntiä viime vuonna

  • Suomen asuntokaupan kokonaisarvo kipusi 19 miljardiin euroon vuonna 2017.
  • Myyntiä tahditti vahvana pysynyt uudisasuntokauppa, mutta myös käytettyjen asuntojen kauppa nousi plussalle vuoden loppua kohden.
  • Käytettyjen osakeasuntojen kauppoja tehtiin 2017 arviolta 63 700 kappaletta. Ennakkotietojen mukaan pääkaupunkiseudulla kaupankäynti vilkastui edellisvuodesta kuudella prosentilla. Muualla maassa kaupankäynti lisääntyi kolmella prosentilla.
  • Käytettyjen omakotitalokiinteistöjen kauppa vilkastui arviolta neljä prosenttia edellisvuodesta.
  • Omakotitalokauppoja tehtiin noin 13 200 kappaletta. Niiden hinnat nousivat yhden prosentin.
  • Omakotitalokauppojen kokonaisarvo oli 2,4 miljardia euroa, mikä oli viitisen prosenttia enemmän kuin vuonna 2016.
  • Omakotitalotontteja myytiin noin 3 500, mikä on viitisen prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Se on kuitenkin vielä kaukana huippuvuodesta 2005, jolloin myytiin 9 000 omakotitalotonttia.
  • Vuonna 2017 valmistui yhteensä 38 000 uutta asuntoa, joista 22 600 osakeasuntoa, 7 400 omakotitaloa ja 8 000 Ara-vuokra-asuntoa.
  • Tämän vuoden aloitusten perusteella vuonna 2018 valmistunee yli 45 000 asuntoa, joista noin 29 000 osakeasuntoa, noin 7 000 omakotitaloa sekä noin 9 000 Ara-asuntoa.
  • Uusista asunnoista kappalemääräisesti ylivoimaisesti eniten myytiin kerrostaloasuntoja.
  • Käytettyjen rivitaloasuntojen kauppa laski noin 3,5 prosenttia.
  • Kaupallisesti aktiivisimpia alueita ovat tällä hetkellä suuret kaupungit Helsingin ja Turun johdolla.
  • Koko maassa kerrostaloasuntojen keskimääräinen myyntiaika oli marraskuussa 73 vuorokautta ja omakotitalojen noin 120 vuorokautta.
  • Asuntojen hintakehitys kulkee eri tahtia maan eri osissa.
  • Kotitaloudet nostivat lokakuussa 2017 uusia asuntolainoja 1,6 miljardin euron edestä. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 1,00 % ja laskennallinen marginaali 0,97 %.
  • Euromääräisten asuntolainojen kanta oli lokakuun 2017 lopussa 95,8 miljardia euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,1 prosenttia.


Lähde: Toimitusjohtaja Jukka Malila, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry sekä Suomen Pankki

Kommentoi