Asuminen

ASUMINEN | Simo Ahtee |

Kauttua on tulvillaan Aaltoa

Alvar Aallon suunnittelema Terassitalo oli aikanaan Euran Kauttuan tehtaiden ylempien toimihenkilöiden käytössä. Nyt sekä rakennukseen että Aallon huonekalu- ja valaisindesigniin pääsevät tutustumaan kaikkien kastien edustajat.

Moni on tästä miljööstä suhannut ohi tietämättä, millainen pala teollisuuden, arkkitehtuurin ja designin historiaa jäikään näkemättä.

Euran kulttuuritoimenjohtaja Sirpa Wahlqvist kertoo, että Pyhäjärven pohjoispäässä sijaitseva Kauttuan Ruukinpuisto rakennuksineen oli vuosia eräänlaisessa pimennossa, eivätkä sinne löytäneet matkailijat tai oikein paikallisetkaan.

Eurassa on vasta hiljattain herätty markkinoimaan ainutlaatuista tehdasaluetta, ja tulokset ovat jo ehtineet konkretisoitua. Rehevän jokimaiseman rinteillä risteilevillä pikkuteillä marssii uteliaita turisteja ja tapahtumakalenterista löytyy näyttelyjä, teatteriesityksiä ja muita tapahtumia.

– Rajoittava tekijä on ollut aiemmin ulkopuolisilta suljetun tehdasalueen leima, ja alueen avautuminen kävijöille on tapahtunut hiljalleen. Potentiaalia on valtavasti, ja olemme vielä alkutaipaleella alueen esittelemisessä, Wahlqvist tuumii.

Hän huomauttaa, että Ruukinpuisto on merkittävä paitsi matkailun, myös paikkakunnan identiteetin kannalta.

– Eurahan on Suomen teollistuneimpia paikkakuntia ja tällä tehdasalueella on pisimpään yhtäjaksoisesti jatkunutta teollista toimintaa Suomessa. On tärkeää, että myös omat asukkaamme ovat tietoisia tästä.

Alemman kerroksen katto muodostaa ylemmän kerroksen terassin.
Alemman kerroksen katto muodostaa ylemmän kerroksen terassin.

 

Yksi A.Ahlström Osakeyhtiön paperitehtaan ympärille muodostuneen alueen helmistä on Alvar Aallon suunnittelema ja 1937–1938 rakennettu funktionalistinen, italiaisesta kädenjäljestä ammentava Terassitalo. Yhtiö omistaa tämän Porrastalonakin tunnetun nelikerroksisen rakennuksen edelleen, ja se on asuinkäytössä.

Aalto laati Kauttuan-suunnitelmia aikana, jolloin alueelle tarvittiin paljon asuntoja tehtaan laajentumisen vuoksi.

Arkkitehti käynnisti työt A.Ahlström Osakeyhtiön tilauksesta ja oli sikäli luonteva valinta, että tunsi pääjohtaja

Harry Gullichsenin sekä tämän puolison Maire Gullichsenin. Suunnitelmat eivät lopulta toteutuneet alkuperäisessä mittakaavassa, mutta valmistuneiden rakennusten joukko edustaa kansainvälisestikin merkittävää palaa suomalaisesta arkkitehtuurista.

 

Terassitalon sisustuksesta vastaa turkulainen Festart design. Vaihtuvassa näyttelyssä on esillä Alvar Aallon Artekille suunnittelemia huonekaluja ja valaisimia.
Terassitalon sisustuksesta vastaa turkulainen Festart design.

Alun perin Terassitaloon oli asiaa vain tehtaan ylemmillä toimihenkilöillä. Tällä hetkellä kuudesta huoneistosta yksi on avoinna kaikille kävijöille. Sen vuokralaisena on Euran kunta, joka päätti suoda uteliaille harvinaisen mahdollisuuden päästä tutustumaan Aallon suunnittelemaan asuinrakennukseen.

– Kauttuan Ruukkifestivaalien aikaan rakennus on kiinnostanut yleisöä, ja kun viime kesänä yksi huoneistoista jäi tyhjilleen, kunta päätti vuokrata sen, Wahlqvist kertaa.

Aurinkoiselle rinteelle perustettu betonirunkoinen, valkoiseksi rapattu Terassitalo on oivallinen esimerkki siitä, miten Aalto halusi sulauttaa rakennuksen osaksi luontoa. Huoneistojen sisäänkäynnit ovat maan tasalla, eikä portaikkoja tarvita. Talo on suunniteltu niin, että alemman kerroksen tasakatto toimii ylemmän kerroksen terassina.

Jo suunnitteluvaiheessa Aalto määräsi tontin suurimmat puut säilytettäviksi, aivan kuten hän toimi monessa muussakin kohteessaan.

Jos talo on ulkoisesti pelkistetty, on se sitä myös sisältä. Ikkunoiden ja valkoisten pintojen ansiosta huoneisto on valoisa niin kauan kuin aurinko viipyy taivaalla: aamuaurinko kajastaa makuuhuoneeseen, ilta-aurinko oleskelutiloihin.

Huoneistot jatkuvat rinteen sisälle, joten niihin on voitu rakentaa myös kellari- ja varastotilaa.

 

Terassitalon sisustuksesta vastaa turkulainen Festart design. Vaihtuvassa näyttelyssä on esillä Alvar Aallon Artekille suunnittelemia huonekaluja ja valaisimia.
Vaihtuvassa näyttelyssä on esillä Alvar Aallon Artekille suunnittelemia huonekaluja ja valaisimia.

Wahlqvist kertoo, että rakennukseen ei ole tehty korjauksia tai muutoksia joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Kävijöille avoinna olevassa huoneistossa lattiamateriaalit on uusittu, mahdollisesti myös kattopaneelit. Erään asukkaan mukaan keittiön kaappeja olisi korjattu alkuperäisen mallin mukaan. Myös vessoja on uudistettu.

– Tietääkseni esimerkiksi kattovuotoja tai muita ongelmia ei ole ollut. Ulkokuori on hieman huonossa kunnossa, mutta se on tarkoitus uusia, Wahlqvist sanoo.

Hän ei voi olla hämmästelemättä, miten rakennus on jo melkein 80 vuoden ikäinen.
– Talon henki on edelleen sellainen, millaiseksi Aalto sen suunnitteli. Rakennusta ei ole onneksi päästy korjaamaan liikaa. Toisaalta talo on jo valmiiksi niin moderni, ettei sitä enää saa modernimmaksi, Wahlqvist naurahtaa.

Huoneistossa voi tehdä katsauksen myös Alvar Aallon Artekille suunnittelemiin huonekaluihin ja valaisimiin turkulaisen Festart design -yrityksen vaihtuvassa näyttelyssä. Esillä on myös Aino Aallon lasiesineitä.

Seinillä olevia valokuvatauluja tutkimalla voi tutustua Alvar Aallon suunnittelemiin kesäasunnoihin.

 

Sisällä Terassitalossa on esillä Aino Aallon suunnittelemia lasiesineitä.
Sisällä Terassitalossa on esillä Aino Aallon suunnittelemia lasiesineitä.

Alvar Aallon Terassitalo osoitteessa Alvar Aallontie 4, asunto 3, Kauttua, on avoinna 14.8.2016 asti ti–su kello 11–17. Kesän jälkeen terassitalo on avoinna lauantaisin ja tilauksesta. Pääsymaksu 5 €/hlö, alle kouluikäiset ilmaiseksi. Terassitalon pihaan ei pääse autolla, autot pysäköidään Tallinmäelle. www.facebook.fi/kauttuanruukinpuisto, @kauttuanruukinpuisto.

Kommentoi