Asuminen

ASUMINEN | Anne Kortela |

Kaarinaan houkuttelee luonto, hyvä sijainti ja palvelut

Asuminen pienessä kaupungissa ja vieläpä meren läheisyydessä miellyttää monia. Kaarinan vetovoimatekijöitä ovat hyvät liikenneyhteydet, lyhyt matka Turkuun ja luonnon läheisyys sekä hyvät palvelut.

Kaarinan uusi asuntokanta tarjoaa monenlaisia asumisen vaihtoehtoja. Piispanristille entisen Hartwallin alueen ympäristöön, aivan Turun rajalle, nousee uusia kerrostaloja. Viereiselle Herrasniityn alueelle lähelle Piispanlähteen koulua rakennetaan vapaarahoitteisia rivitaloja.

Kerrostaloja Piispanristille rakentaa YIT Rakennus Oy. Alueen rakentaminen alkoi 2012, ja ensimmäinen kerrostalo, As. Oy Piispanlähde, valmistui 2013. Alueen neljäs kerrostalo, As. Oy Kaarinan Piispankartano, valmistuu tämän vuoden marraskuussa.
– Siihen tulee 54 asuntoa, suurimmaksi osaksi yksiöitä ja kaksioita. Markkinointi on sujunut hyvin, ja yli 30 asuntoa on jo myyty. Rakentamisessa käytetään YIT:n Smartti-konseptia, jolla päästään hieman tavallista edullisempaan neliöhintaan, YIT:n rakennuttajapäällikkö Antero Mäkelä kertoo.

Konseptin taloissa on ranskalaiset parvekkeet, elementtirakenteiset kylpyhuoneet tuodaan paikalle valmiina moduuleina ja pintamateriaalit ovat valittavissa eri sisustustyyleistä.
– Asunnoissa on haettu muuntojoustavuutta. Huoneiden väliset seinät on tehty kalusteista ja verhoilulevyistä. Ne toimivat tilanjakajina, ja asunnon huonejakoa pystyy niiden ansiosta myöhemmin muuttamaan.

YIT rakentaa Piispanristille entiselle Hartwallin alueelle Smartti-konseptin mukaista kerrostaloa, jonka asunnot ovat muuntojoustavia. Kesällä aloitetaan alueen seuraavan talon rakentaminen. Kuvat: TS/Jari Laurikko ja Jane Iltanen.
YIT rakentaa Piispanristille entiselle Hartwallin alueelle Smartti-konseptin mukaista kerrostaloa, jonka asunnot ovat muuntojoustavia. Kesällä aloitetaan alueen seuraavan talon rakentaminen. Kuvat: TS/Jari Laurikko ja Jane Iltanen.

Alueen viidennen talon, As. Oy Kaarinan Piispanhovin, ennakkomarkkinointi on tällä hetkellä käynnissä, ja ennakkovaruksia on tehty jo yli puoleen asunnoista. Hankkeen rakennuslupahakemus jätetään vielä kevään aikana, ja rakentaminen on tarkoitus aloittaa kesällä.
– Piispanhovi tehdään YIT:n perinteisellä konseptilla, ja se vastaa suunnilleen alueen ensimmäistä taloa, Piispanlähdettä. Kaikkiaan rakennamme Piispanristille Mallaskadun varteen yhteensä kymmenen 6–8-kerroksista kerrostaloa. Alue sijaitsee rakennetussa ympäristössä luonnon keskellä, ja se on kiinnostanut erityisesti muualta Kaarinasta muuttavia, ja viereisten alueiden asukkaita, jotka haluavat muuttaa lähelle pienempään ja uudempaan asuntoon, Mäkelä jatkaa.

Piispanristin vetovoimatekijöitä ovat luonnonläheisyys ja hyvät liikenneyhteydet sekä autoilijoille että bussin käyttäjille ja alueen monet kaupat ja muut palvelut, kuten koulut ja päiväkodit, sekä kuntosali.

Herrasniityn peltomaisema täyttyy vähitellen uusista rivitaloista. Pian aivan lähelle alkaa nousta samannäköisiä, moderneja taloja tummemmalla värityksellä. Vieressä on metsää ja hyvät lenkkipolut.
Herrasniityn peltomaisema täyttyy vähitellen uusista rivitaloista. Pian aivan lähelle alkaa nousta samannäköisiä, moderneja taloja tummemmalla värityksellä. Vieressä on metsää ja hyvät lenkkipolut.

Tammikuun lopussa Piispanristin viereen Herrasniityn alueelle valmistui rivitaloyhtiö Katariinan piha, jonka on rakentanut Pohjolan Rakennus Oy. Siinä on 16 asuntoa, kooltaan 50, 70 ja 91 neliötä.
– Asunnoilla on ollut hyvin kysyntää, ja ne on jo kahta lukuun ottamatta myyty. Enimmäkseen niihin muuttaa vähän vanhempia lapsettomia pariskuntia. Lapsiperheet eivät nykyisessä taloustilanteessa usein osta uusia asuntoja, vaikka tässä olisi koulutkin lähellä. Alue on siitä kiva, että Turkuun ja Piispanristin palveluihin on lyhyt matka ja vieressä on valmista ympäristöä. Lisäksi Ala-Lemun luontopolut ja nähtävyydet ovat lähellä, Länsi-Suomen hankekehitysjohtaja Sakari Elo kertoo.

Hän pitää asuntojen valttina sitä, että ne ovat yhdessä tasossa ja asuntoihin liittyy myös autokatos.
– Lisäksi talot ovat puurunkoisia ja tämän päivän arkkitehtuuria. Neliöhinta on saatu kohtuulliseksi, sillä talot ovat vuokratontilla. Sen omistaa rahastoyhtiö, eikä tonttia voi myöhemminkään lunastaa omaksi, Elo jatkaa.

Jo maaliskuun lopussa alkaa ennakkomarkkinointi yhtiön seuraavasta rivitalokohteesta, jonka rakentaminen on tarkoitus aloittaa loppukesällä tai syksyllä viereisellä pellolla. Talot ovat samanlaisia kuin ensimmäisessä kohteessa lukuun ottamatta tummempaa väritystä.

Halikosta Kaarinaan muuttanut Lari Molkka viihtyy hyvin uudessa rivitalokodissaan, josta on lyhyt matka meren rantaan.
Halikosta Kaarinaan muuttanut Lari Molkka viihtyy hyvin uudessa rivitalokodissaan, josta on lyhyt matka meren rantaan.

Lari Molkka muutti 70 neliön rivitalokotiin Halikosta tammikuussa. Asunnon sijainti on hänelle suorastaan optimaalinen, sillä puolen tunnin työmatka Turun Peltolaan lyheni vain kolmeen ja puoleen kilometriin. Se ei kuitenkaan yksin ratkaissut muuttopäätöstä.
– Meren läheisyys on minulle tärkeä ja täällä se on aivan vieressä. Olen aiemmin asunut Tampereella järvimaisemissa ja myös mökillä Kustavissa tottunut nauttimaan veden läheisyydestä. Täällä on myös erittäin rauhallista, ja olen viihtynyt hyvin, vaikka muutto vei niin paljon aikaa, etten ole vielä ehtinyt kiertelemään metsässä ja lenkkipoluilla, hän kertoo.

Uusi rivitalokoti houkutti omakotiasumisen jälkeen, kun lapsetkin ovat muuttaneet omilleen, vaikka puutarha jäi vanhaan kotiin. Molkka pitää erityisesti siitä, että uusi koti on yhdessä tasossa, ja sen pohjaratkaisu on selkeä.

Asunto on myös valoisa, sillä olohuoneen ikkuna ulottuu lattiasta kattoon, ja päivänvaloa tulvii keittiöön ja eteiseen.
– Sauna oli minulle aivan välttämätön vaatimus, ja saunaosasto on mukavan tilava. Lisäksi terassi on iso ja siihen saa hyvin grillin. Myös erillinen WC on hyvä ratkaisu. Rakentaja tarjosi hyvin joustavasti mahdollisuuksia omiin sisustusvalintoihin. Tilasin esimerkiksi sälekaihtimet ikkunoihin, ja kaikki hoidettiin erittäin hienosti, Molkka kertoo.

Asunnon etuja on myös autokatos aivan asunnon vieressä. Lisäksi kauppoihin ja muihin palveluihin on lyhyt matka sekä Kaarinan keskustan suuntaan että Piispanristille. Koulu ja päiväkoti ovat lähellä, vaikka niillä ei Molkalle ole merkitystä.
– Pidän myös siitä, että asunnossa on maalämpö. Se on edullista, ja lämpö tuntuu hyvin miellyttävältä, hän sanoo.

Viisiosaisessa sarjassa seurataan Turun alueen laajenevia asuinkohteita. Lue myös ensimmäinen osa.

Kommentoi