Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

BLOGIT | Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Lomalle lompsis – mieluiten ilman lutikoita

Lomamatkalta voi tuoda monenlaisia tuliaisia – matkamuistoja, rusketuksen ja myös erilaisia eläväisiä tuomisia. Yksi ikävä, mutta valitettavan yleinen tuliainen on lutikka.

Lutikkaongelma kasvaa niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Suuri osa lutikoista tuodaan ulkomailta, joten lisääntynyt matkailu on lisännyt myös luteiden määrää. Esimerkiksi Anticimexin torjuntakäynnit lutikoiden vuoksi ovat enemmän kuin kymmenkertaistuneet 2010 -luvulla.

Miten lutikoita voi välttää?

Lutikoiden välttämiseksi on olemassa joitakin konsteja:

Älä osta kierrätyskalusteita tai tekstiilejä. Jos jostain syystä haluat niin tehdä, pese ja saunota kalusteet ja tekstiilit huolellisesti.

Itse tarkastan aina hotelleissa sängyn ja patjan alapinnan – yleensä ihan ensimmäiseksi huoneeseen mennessä. Mustat pienet pisteet pinnoilla ovat iso musta hälytysmerkki. Silloin on syytä epäillä lutikoita. Mieluiten poistuisin huoneesta ja hotellista saman tien matkatavaroita avaamatta.

Lutikan ulostetta sängyn pohjassa. Anticimex Turku.

 

Mikäli saat matkalla pieniä puremia raajoihin tai muualle iholla, huolestu. Ne voivat olla luikoiden jälkiä. Tarkista hotellihuone ja ilmoita asiasta hotellille. Säilytä matkalaukut suljettuna poissa lattialta. Matkan jälkeen voit laittaa tekstiilit suoraan vähintään 60 asteen pesuun tai saunottaa laukut riittävän kuumassa ja riittävän pitkään.

Matkatavarat kannattaa joka tapauksessa tarkastaa kotimatkalle lähdettäessä. Ravistele vaatteet ja katso silmämääräisesti, ettei tavaroissa ole pieniä salamatkustajia.

Miten lutikat hävitetään?

Mikäli kuitenkin onnistut tuomaan luikoita matkamuistona, toimi nopeasti. Ota heti yhteyttä isännöitsijään joka arvioi, miten lutikoiden hävittäminen kannatta tehdä. Muista, että omat hävittämistoimesi eivät todennäköisesti riitä. Taloyhtiölle täytyy ilmoittaa asiasta lutikoiden leviämisen estämiseksi. Mikäli lutikat leviävät talon rakenteisiin etkä ole ilmoittanut tuoneesi niitä asuntoosi, voit joutua vastuuseen vahingosta taloyhtiölle.

Lutikoita voi hävittää tavaroista saunottamalla, pakastamalla tai pesemällä. Näillä konsteilla ne eivät kuitenkaan häviä rakenteista, ainoastaan irtaimistosta. Rakenteet täytyy tavallisesti myrkyttää, että lutikoista päästään eroon. Lutikoiden hävittäminen onkin siksi aina ammattilaisten työtä, kotikonstein se ei tahdo onnistua. Lutikat pärjäävät pitkiä aikoja ilman ravintoa ja voivat piileskellä rakenteissa. Ne ovat myös kehittyneet vastustuskykyisiksi joillekin myrkyille, jolloin ammattilainen osaa parhaiten arvioida millaisella torjuntaoperaatiolla niistä päästään varmimmin eron.

Lutikoita vuodevaatteissa. Anticimex Turku.

 

Lutikoista pääsee eroon, mutta mitä enemmän ne ovat levinneet sitä vaikeampaa torjunta on. Älä siis yritä peitellä ongelmaa tai hoitaa sitä kotikonstein. Sillä voit vain pahentaa ongelmaa ja tehdä lutikoiden hävittämisen vaikeammaksi. Ole heti yhteydessä taloyhtiöön ja ottakaa paikalle lutikoiden torjunnan ammattilainen.

Hyvää lomaa! Kurkitaan patjojen ja sänkyjen alapinnoille aina uusissa majapaikoissa. Voin kertoa, että samalla selviää paljon hotellin siivouskäytännöistä.

Blogia varten on konsultoitu Anticimex Turun asiantuntija Jussi Tuomea.

 

2 vastausta artikkeliin “Lomalle lompsis – mieluiten ilman lutikoita”

  1. tuotatuota...

    Miten lutikoita voi välttää? Asumalla talossa, jossa ei harjoiteta airbnb -toimintaa. Muutaman vakituisen asukkaan ulkomaanreissut ovat huomattavasti pienempi lutikkariski kuin yhden airbnb -hotellikämpän jatkuva vierasvirta.


  2. Lilli kokko

    Olen menossa Pärnuun kahden tähden hotelliin,ja olen huolissani. Onko viisasta ottaa Raid mukaan vai onko siitä mitään apua. Olen iäkäs ja olen lapsuudessani kokenut lutikka ongelman. Se oli maaseudulla silloin yleistä. Siksi suhtaudun vakavasti tähän ongelmaan. Kestääköhän nykyajan muoviset matkalaukut sen 60 astetta saunassa. Toivon vähän vertaistukea jos mahdollista.


Kommentoi