2kotia

BLOGIT | 2kotia

Tervetuloa, astu sisse!

Tervetuloa, astu sisään meille !

Täällä kirjoittelee Anna, kahden kodin välillä suhaava taivaanrannan maalari ja ikuinen haaveilija. Perheeseeni kuuluu mies ja koira ja koteja meillä on kaksi. Toinen kotimme on kohta satavuotias hirsitalo Turussa ja toinen taas uusi kerrostalokolmio Tallinnassa. 2 maata, 2 kaupunkia ja 2 kotia, niin me eletään (toivottavasti vain väliaikaisesti!).
Mieheni lähti vuodeksi töihin Tallinnaan 3 vuotta sitten ja se vuosi edelleen venyy… Niin me ollaan sitten reissattu puolin ja toisin.
Tänä vuonna aion kuitenkin viettää enemmän aikaa Tallinnassa ja tutustua kaupunkiin ihan kunnolla! Ja sisustaa tietysti!

IMG_2283

Aloitetaan kuitenkin Turun kodista (Tallinnassa sisustaminen on vasta alkanut). Ostimme kodin samalla viikolla kun mies muutti toiseen maahan! Oli haasteellista ottaa ohjat ja valvoa remonttia yksin kotona. Välillä tuntui kuin olisi sata narua yhtäaikaa kädessä ja kaikkia kiskoin eri suuntiin.
Remontin piti olla pieni pintaremontti, mutta se kasvoi lopulta ihan valtavaksi. No, mutta se on nyt ohi ja melkein valmis, oli se kaiken sen vaivan arvoista. Ajattelin että on loogista aloittaa eteisestä, se kun on asunnon käyntikortti. Valitettavan usein käyntikorttimme näyttää tältä.
Andy-koira on ominut eteisen ja sisustaa sen mieleisekseen samalla kun minä kerään leluja koriin. Meillä astutaan sisään suoraan tilavalle kuistille jossa on myös ruokailutila.

aan

aaan

aan
Kirjoitan myös blogia A&A at Home Lily-portaalissa. Nimeä klikkaamalla näet postaukset Kuisti talviasussaan, sekä Ihan pinkkinä -hassun kattauksen !

Olen wannabe-valokuvaaja ja intohimoinen sisustaja, joka tykkää tehdä asetelmia, askarrella kaikkea. Uskallan ottaa poran tai moottorisahan käteeni (tosin muiden mielestä olisi varmaan parempi pysyä ihan vaan käsisahassa, sen verran villejä ideoita saattaa olla).
Haluaisin, että kuvieni kautta välittyisi hyvä mieli ja leppoisa meininki!

IMG_6886

IMG_6981

a

IMG_6915

IMG_6910

Täällä TS Koti -sivustolla tarkoitus on mennä yksi postaus viikossa tahtiin, mutta jos haluat seurata A&A at Home blogiani, niin löydät minut myös Facebookista, Blogvinista sekä Bloqilistalta. Niin, ja tietysti Pinterestistä, johon olen totaalisesti koukussa.
1-_MG_1973-001

Säihkettä, kimallusta, kukkia ja leivoksia. Ja paljetteja ei voi koskaan olla liikaa!
Ihanaa perjantaita, Anna

Kuvat: Anna Nääppä ja Miia Helenius.

2 vastausta artikkeliin “Tervetuloa, astu sisse!”

  1. Saima

    Näistä kuvista välittyi todellakin ihana tunnelma:) Andy-koiralla näköjään runsautta,tossa sisustuksessa.


Kommentoi