2kotia

BLOGIT | 2kotia

Tee itse omaa taidetta

Kun kaikki ei menekään niin kuin oli suunnitellut,

Minulla on paha tapa hätiköidä ja tehdä kaikkea, ja sitten jälkikäteen vasta tartun ohjeisiin,  ajatellen, että mikäs tässä nyt meni pieleen…

Ostin jyskistä ihan halvalla valmiin tosi värikkään taulun tarkoituksenani maalata kuvan päälle itse. Ajattelin kuitenkin ostohetkellä jotain, että raaputan tai jätän sieltä himmeästi näkyviin noita värejä, mutta ei se ihan onnistunutkaan.

Kullanhohtoisesta lopputuloksesta nyt kuitenkin tuli ihan hyvä, vaikka se ei ole kyllä lähelläkään alkuperäistä visiota.

IMG_4221

Tauluja osaa maalata kuka tahansa, jolla on kaksi kättä, maalit ja pensseli. Aloittelijalle akryylivärit on tosi helppo juttu. Ne on halpoja, niitä myydään melkein joka kaupassa (esim clas ohlson, tiger…), ne ei sotke, ja ne on vesiliukoisia. Ja värejä voi sekoitta vaikka ja kuinka paljon. Itse tykkään lutrata eniten valkoisella sekoittamalla siihen ihan pikkuriikkisen tilkan jotain muuta väriä.

Tämä taulu tosin on nyt suurelta osin kultainen, koska sattumalta kaupassa osui silmääni suuri kultainen akryylivärituubi! Ja jos joku meneekin pilalle, niin aina voi maalata päälle uusiksi!

Ajattelin ensin, etten laita tänne blogiin kuvaa alkuperäisestä, koska se ei sovi väreiltään ja tyyliltään nyt tähän, mutta mietittyäni hetken haluaisinko itse nähdä lukijana kuvan, niin tottakai mä laitankin sen alkuperäisen taulun tänne.

Tuossa alla se nyt sitten on, kenkätaulu, tadaa:

IMG_0822

 

Jossain välissä se näytti myös tuollaiselle? Ei, Ei ja Ei…en oikein edes tiennyt mitä sille seuraavaksi tekisin… Meinasin jo heittää menemään koko taulun…

IMG_0866

Ja lopputuloksessa kuvio hohtaa alta sieltä täältä ihan hiukan, juuri niinkuin ajattelinkin.

IMG_4280

IMG_4250

IMG_4246

Vuokra-asunnon ehdottomasti huono puoli on se, että seiniin ei saa porailla itse reikiä. Ehkä sitä voisi nyt yhteen tai kahteen  tauluun rohkaistua lupaa kysymään kun vaan viitsisi… Tuokin taulu on nojannut pitkään lattialla seinää vasten ja vihdoin menin ja fiksuna tyttönä kiinnitin sen teipillä liimattavalla kylppärin koukulla seinään…

Just joo, ja vielä samana iltana, vain muutama tunti kuvien oton jälkeen, koko taulu rämähti alas seinältä koukkuineen päivineen, että ei tosiaan mennyt niinkuin piti!

Nyt se on taas lattian rajassa…Elämä on!

IMG_6567

IMG_4200

IMG_4203

Myös syksyn ensimmäiset kynttilät on meillä nyt vasta fiilistelty. Tuntuu että minä olen siitäkin niin myöhässä, kun syksyjuttuja on jo aikapäiviä sitten alettu hehkuttamaan ihan kamalasti.

Jotenkin Tallinnassa on ollut vaan niin lämmin loppukesän tunnelma, että en ole saanut kiinni ollenkaan syksyn tulosta.

2014-09-08 16.21.27

2014-09-08 16.31.33-2

2014-09-17 11.37.47

Siellä on ainakin eiliseen asti ollut ihan valoisaa ja lämmintä. Ihan teepaidassa, shortseissa ja kesämekoissa ihmisiä kulkee edelleen. Vielä edellispäivänäkin eläintarhassa aurinko porotti niin kaikki elukatkin otti aurinkoa ja nautti.

Onko siellä sitten muka lämpimämpää? Jotenkin kuvittelin että ihan samat kelit molemmissa, mutta eilen tulin Turkuun, ja mietin että apua, mullahan on vaan kesävaatteita mukana? Aamulla koiran kanssa lenkillä oli jo ihan kosteaa, kylmää ja koleaa, oikein takankin sytytin aamulenkin jälkeen.

Takkikin pitää jo pukea päälle? Ja eilen alkoi myös ensimmäinen kurkkukipu ja flunssaolo sitten miesmuistiin.

IMG_4211

IMG_4210

IMG_4263

IMG_4253

Ja parvekkeella rehottaa ihan villiintyneenä mintut, salaatit ja oreganot kesän jäljiltä, oliskohan jo aika vaihtaa ne syyskukat ja herätä tähän päivään?

Mukavaa viikonloppua!

2014-08-31 00.41.11

Kuvat: Anna Nääppä

 

 

Kommentoi